Hamina vei pisteet, Puijon tavoite säilyi

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkueen ennen kautta asettama tavoite ei ole muuttunut, vaikka sunnuntaina joukkue hävisikin jo toisen pelinsä peräjälkeen. Tällä kertaa pisteet vei Puijolta sunnuntaina Haminan Palloilijat Puijonlaakson stadionilla pelatussa ottelussa.

Haminakaan ei päässyt kotimatkalle täyden pistepussin kanssa, vaan ottelu päättyi numeroihin 0-1 (2-7, 4-4). Haminan nappaamat kaksi pistettä tarkoittavat kuitenkin sitä, että sen etumatka Puijoon kasvoi viiteen pisteeseen.

Puijon pelinjohtaja Mikko Pirhonen laskeskeli pelin jälkeen, että runkosarjan voitto on jo karannut joukkueen ulottumattomiin, vaikka kaikista seuraavista peleistä otettaisiinkin puhtaat voitot jo kolme pistettä.

-Tavoite on silti edelleen pelata kauden päätteeksi nousupeleissä ja selvitä niistä voittajana, Pirhonen sanoi.

Kauden alla Puijo asetti tavoitteekseen nousun superpesikseen. Runkosarjan voittaja nousee sinne suoraan. Sijoille 2-5 sijoittuneet joukkueet taas pääsevät ykköspesiksen välieriin, joiden voittajat pelaavat superpesiksen toiseksi ja kolmanneksi heikoimpien joukkueiden kanssa paikoista ylimmällä sarjatasolla.

Puijo on nyt hävinnyt kolme ottelua. Tappiot ovat tulleet Tampereelle, Siilinjärvelle ja Haminalle eli niille kolmelle joukkueelle, jotka sarjan pelinjohtajat arvioivat ennen kauden alkua Puijon edelle.

Siilinjärveä ja Haminaa vastaan Puijo pelaa runkosarjassa vielä kaksi kertaa. Tampere on vastassa kerran ja peli pelataan silloin Kuopiossa.

Ottelu Haminaa vastaan alkoi Puijolle tällä kaudelle melko tutulla tavalla. Vaikka sisällä aloittanut joukkue pääsikin juoksun johtoon, oli Haminan vastaus omalla sisävuorollaan murhaava: neljä juoksua. Puijo ei koko jakson aikana tointunut heikosta aloituksesta.

Pelinjohtaja Pirhonen on laskenut, että juuri otteluiden alut ovat olleet Puijon turmio monessa pelissä. Puijo oli tähänastisissa peleissä antanut ensimmäisellä jaksolla 32 juoksua, joista vastustaja on tehnyt ensimmäisessä vuoroparissa peräti 21.

Puijo olikin valmistautunut Hamina-peliin Pirhosen mukaan eri tavalla kuin aikaisemmin. Se ei kuitenkaan riittänyt. Pirhonen arveli, että nuori joukkue jännittää liikaa.

Toisella jaksolla Puijo pani rajusti kampoihin ja jakso eteni tasaisesti. Neljännen tasoittavalla Puijolla olisi ollut hyvät mahdollisuudet siirtää ottelu supervuoropariin, mutta kotiutukset eivät onnistuneet. Kotiutukset olivat muutenkin Puijolle sunnuntaina hankalia, vaikka joukkueen kakkospalkittu Roope Haapsalo olikin kolmella lyödyllään tutun tehokas.

Sisäpelikään ei toiminut toivotulla tavalla, vaan muutaman juoksun Puijon polttolinja keskiviikon SiiPe-pelin tapaan antoi räpylästä.

Puijon kärki rakensi tilanteita mallikkaasti. Kentän parhaana palkittiin 100-prosenttisen pelin pelannut kärkietenijä Antti Rinnevuori. Ykköspalkinnon sai kakkosena pelannut Simo Vainikainen, joka oli hyvä myös ulkona.

-Fiilikset ovat haikeat, koska pelistä ei jäänyt mitään käteen. Toinen jakso olisi ollut otettavissa, mutta teimme törkeitä virheitä, kuului Vainikaisen analyysi.

Tunteetkin pelissä kuohahtivat toisella jaksolla, kun tuomaristo ei tahtonut päästä yksimielisyyteen Ismo Huotarin kakkosrajaleikkurin laillisuudesta. Lopulta tuomio meni aivan oikein: sääntöjen  mukaan lyönti on tuomittava lailliseksi, jos tuomarit eivät voi todeta sitä laittomaksi. Turhan pitkä seminaari tilanteesta kuitenkin oli seurauksena.

Kauan joukkue ei kuitenkaan pysty tappiotaan murehtimaan. Keskiviikkona on peli Ylivieskaa vastaan vieraissa. Sen jälkeen joukkue pääsee pienelle tauolle.

Teksti: Mauri Liukkonen

Scroll to Top