Kolmen pelin viikolle tyly päätös

Puijon Pesis jäi sunnuntaina kotikentällään pahasti jyrän alle, kun sarjakakkonen Imatran Pallo-Veikot haki täyden pistepotin jaksoin 0-2 (0-1, 4-12). Tiivistahtinen peliviikko sai siis kuopiolaisittain varsin ruman päätöksen.

Avausjaksolla kaikki avaimet olivat vielä PuPen hallussa. Se oli jopa niskan päällä vieden 3-tilanteet 7-3, mutta tehot jäivät tällä kertaa nollille. Imatralle riitti yksi onnistuminen jaksovoittoon, kun Ville Liukun välilyönnillä IPV nappasi ensimmäisen pisteen.

Toiselle jaksolle IPV sai rautaisen startin – PuPen ulkokentän suosiollisella avustuksella. Huonot polttoheitot pesille saivat aikaan ajolähdön, jonka Ville Liukku purki näpäytyksellä. PuPen ulkokenttä oli tilanteessa hyvin mukana, mutta polttoheitto karkasi räikeästi kotipesän yli aina stadioniin uumeniin ja parkkipaikalle saakka. Tilanteessa IPV siirtyi 0-3-johtoon ja tästä alkoi vieraiden rumputuli, jossa PuPe joutui tylysti vastaanottajan rooliin. Ville Lantiaisen ja Lauri Rönkön kunnareiden siivittämänä Imatra iski taululle kymmenen juoksua ensimmäiseen vuoroon ja loppupeli olikin melkoista pelailua. Loppulukemat jaksolle kirjattiin lopulta Imatralle 4-12.

PuPesta arvokkaimpana pelaajana palkittiin 71 %:lla viisi kärkilyöntiä napsinut Mikko Niinikoski, ykköspalkinnolla lukkari Matias Litmanen ja kakkospalkinnolla lyöjäjokeri Tommi Nissinen.

Selkäsaunasta ja pisteettömästä pelistä huolimatta PuPe jatkaa edelleen pudotuspelipaikan tavoittelua. Se on viidentenä, kolme pistettä yhden pelin vähemmän pelannutta Ulvilaa edellä. Seuraava ottelu on edessä tulevana lauantaina klo 13 Puijonlaaksossa, jolloin vastaan asettuu Muhoksen Pallo-Salamat. Ottelun jälkeen on vuorossa suosittu pesisristeily Kallavedellä – tervetuloa peliin ja risteilemään!

Scroll to Top