Manse PP siirsi välieräratkaisun viidenteen peliin

Puijon Pesis ei tiistaina kotikentällään onnistunut katkaisemaan välieräsarjaa Manse PP:tä vastaan. Manse voitti ottelun ja siirsi sarjan ratkaisun viidenteen peliin, joka pelataan torstai-iltana Kaupin pesäpallostadionilla Tampereella. Viidennen ottelun voittaja aloittaa sunnuntaina superpesiskarsinnat Alajärven Ankkureiden kanssa.

Ottelu Puijon pesäpallostadionilla päättyi 0-2 (1-2, 3-4). Otteluvoitot ovat nyt tasan 2-2.

Ottelu oli tyypillinen pudotuspelikamppailu. Molemmat joukkueet tuntevat toisensa hyvin, koska kyse oli jo kuudennesta keskinäisestä ottelusta tällä kaudella. Ulkopelissä kumpikin joukkue teki pieniä muutoksia kuvioihin ja yritti ottaa vastustajan pelaajien parhaat lyönnit pois. Manse onnistui tiistaina hiukan Puijoa paremmin.

-Niin kuin jokainen katsoja näki, peli oli tiukkaa vääntöä. Pinna sinne, pinna tänne, luonnehti Mansen pelinjohtaja Mika Kulmala.

Ja niin olikin. Kolmostilanteissa (15-16) Manse oli karvan verran parempi. Onnistuneita kärkilyöntejä Mansella oli 38 ja Puijolla 34. Mansen kärkilyöntiprosentti (55) kuitenkin oli selvästi Puijoa (46) parempi, mikä näkyi ottelussa.

-Oli sellainen tunne, että me hallitsimme peliä ja johdossahan me olimmekin koko ajan, tiivisti Mansen ykköspalkittu Ville Hotakainen.

Puijon ykköspalkittu Waltteri Hämäläinen sadatteli joukkueen sisäpelivirheitä, joita hän luonnehti ”käsittämättömiksi”.

-Turhia tötöilyjä, hän sanoi.

Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen sanoi, että joukkue ei sisällä tehnyt niitä asioita, joista oli puhuttu.

-Pää ei pysynyt mukana. Ei luotettu omiin perusjuttuihin.

Mansen ja Puijon ero sisäpelissä näkyi useimmissa vuoropareissa siinä, että Manse pystyi kehittämään palottoman ajon. Kun Puijo sai pesät täyteen, oli alla yksi tai kaksi paloa.

Ensimmäisellä jaksolla Mansen molemmat juoksut löi kotiuttajajokeri Jarkko Paloniemi kolmospuolen tappikumuroilla. Puijon ainokaisen lahjoitti Mansen lukkari Sami Virto antamalla vapaataipaleen kotipesään Niko Asunmaalle.

Toisella jaksolla Paloniemen tehot putosivat, kun Puijo siirsi ulkokentällä etumies Nestori Moision muutaman metrin taaksepäin. Paloniemi ei enää saanut lyötyä palloa Moision yli.

Toisella jaksolla Mansen kotiuttajista nousi jälleen kerran esiin Hotakainen, joka löi kaksi juoksua. Hotakainen myös onnistui vaihtolyönneissään erinomaisesti. Paloniemi lisäsi lyötyjen tiliään yhdellä juoksulla, joka syntyi läpilyönnillä kolmosjatkeelta.

Toisella jaksolla Manse karkasi jo 3-0 johtoon kahdessa ensimmäisessä vuoroparissa ennen kuin Tommi Nissinen löi Puijon ensimmäisen juoksun kahden palon tilanteessa. Painetta ei enää saatu jatkumaan.

Neljännessä vuoroparissa Hotakainen vei Mansen 4-1 johtoon kotiuttamalla Atte Hakalan. Puijo sai kuitenkin oman sisäpelinsä kulkemaan vuoroparin tasoittavalla. Lassi Vuorela kotiutti Asunmaan tarkalla sijoituksella polttolinjaan. Sen jälkeen Nissinen kotiutti saumalyönnillä Antti Rinnevuoren. Siihen Puijon juoksut kuitenkin jäivät.

Pelinjohtaja Huttunen on kuitenkin edelleen luottavainen siihen, että sarja kääntyy Puijolle torstaina.

-Tässä on oppimista kaikille. Joukkueessa on kavereita, jotka eivät ole näitä pelejä pelanneet. Ja Tampereelle on aina kiva mennä, Huttunen sanoi.

Välieräsarjan viides ottelu pelataan Kaupin pesäpallostadionilla Tampereella torstaina kello 17.30.

Kuva: Saimi Airaksinen

Teksti: Mauri Liukkonen

Scroll to Top