Puijon B-pojilla on enää vain voitettavaa

Puijon Pesiksen B-poikien joukkueella on SM-sarjassa enää vain voitettavaa. Ennen kauden alkua asetettu tavoite on jo saavutettu ja joukkue pelaa puolivälierissä. Vastustaja on Kouvola, jonka Puijo kohtaa toisessa puolivälieräottelussa Puijon pesäpallostadionilla perjantaina kello 17.30.

-Ennen kauden alkua mietimme, että jos pelaamme oikein hyvin, pääsemme kahdeksan parhaan joukkoon eli puolivälieriin. Tavoite on saavutettu ja kaikki tästä eteenpäin on plussaa, summaa joukkueen pelinjohtaja Heikki Litmanen.

Litmanen kehuu nuorta joukkuettaan, jonka vakiokokoonpanossa on ollut peräti neljä C-ikäistä eli vuonna 2001 tai sen jälkeen syntynyttä poikaa. Nämä pojat mahtuvat vielä kaksi vuotta B-poikien joukkueeseen.

Puijonkin junnujoukkue on yhdistelmäjoukkue, jossa on pelaajia Kuopiosta, Siilinjärveltä ja Varkaudesta. Tilanne on samanlainen lähes kaikkialla muuallakin Suomessa.

-Harva seura pystyy pyörittämään junnusarjoja pelkästään omilla pelaajilla, Litmanen sanoo.

Puijo sijoittui runkosarjassa omassa lohkossaan kolmanneksi Halsuan ja Sotkamon jälkeen. Puolivälierävastustaja Kouvola oli omassa lohkossaan toinen.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisessä ottelussa Kouvolassa kuluvan viikon maanantaina. Kouvola oli parempi numeroin 2-0 (4-3,7-2). Välieriin pääsee kahdella voitolla eli Kouvolalla on mahdollisuus panna homma poikki perjantaina.

-Kouvola pelaa fiksusti. Maanantaina joukkue ei tehnyt isoja virheitä, Litmanen arvioi.

Hänen mukaansa ottelu ratkesi muutamiin Puijon ulkopelivirheisiin. Perjantaina ulkopelin onkin parannuttava, jotta ratkaisu siirtyisi Kouvolassa pelattavaan kolmanteen peliin.

-Sisällä pystyimme tekemään hyvin tilanteita, mutta kotiutukset eivät onnistuneet.

Tilanteiden rakentelussa onnistui mainiosti joukkueen lukkari Matias Litmanen, joka pelasi 82 prosentin tehoilla. Litmaselle kirjattiin ottelussa yhdeksän kärkilyöntiä. Joukkueen ykköspalkinto meni oikealla miehelle.

Kakkospalkinnon sai Nestori Moisio, joka löi kaksi juoksua.

Teksti: Mauri Liukkonen

Scroll to Top