2018, NSS, Otteluraportit, suomensarja

Puijottaret matkasi sunnuntaina aurinkoiseen Lahteen, jossa se nappasi puhtaan 0-2 (4-9, 0-5) voiton Lahden Mailaveikoista. Kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto täydensi hienosti kahden pelin viikonlopun pistesaldon viiteen pisteeseen.

Peli oli tapahtumarikas ja etenkin ensimmäisissä vuorossa näkyi myös edellispäivän pelin jälkeinen väsymys. Myös aurinkoiset olosuhteet loivat haasteita ulkokentällä molemmille joukkueille. Lahti aloitti vahvasti ja eteni ensimmäisessä kahdessa sisävuorossa jo 4-0 johtoon. Vaikean alun jälkeen Puijottaret sai pelinsä takaisin raiteilleen ja juoksutili avautui Lahden kahden harhaheiton avustuksella. Lopulta vauhdikas jakso päättyi lukemiin 4-9. Puijottarien ensimmäisen jakson juoksuista vastasivat vahvaa sisäpeliä esittäneet Nora Pulkkinen (3 lyötyä), Elisa Peltola (2) sekä Rebecca Penttinen (1).

Toisella jaksolla juoksut olivat tiukassa sillä kumpikin joukkue onnistui parantamaan ulkopeliään ensimmäiseen jaksoon verrattuna. Erityisesti Puijottaret onnistuivat tukahduttamaan Lahden vaihtotilanteet sillä Mailaveikkojen etenijä ehti kolmoselle asti vain kahdesti. Toisen jakson avausjuoksusta vastasi Puijottarien lukkari Kati Pelander (2), joka esitti hienoja otteita myös lautasen äärellä.

Sunnuntai ei edustanut parasta mahdollista peliä mutta se sisälsi runsaasti hienoja yksilösuorituksia sekä tiivistä joukkuehenkeä. Lisäksi ensimmäisen jakson vahva tsemppi ja tason nosto näyttivät, kuinka vaikea alku pystytään kääntämään voitoksi hyvällä yhteispelillä. Kahden pelin viikonlopun jälkeen Puijottaret pääsee ansaitusti hetkeksi hengähtämään ja seuraavan kerran pelataan Haminassa 9.6.

Share