Puijottarien avaus ratkesi ulkopelivirheisiin

Puijottarien pistetili jäi avaamatta kauden ensimmäisessä ottelussa, kun Ilmajoen Kisailijat kävi hakemassa ulkopelivirheisiin ratkenneen 0-2-voiton (8-10, 6-12).

Peli alkoi Ilmajoen kannalta vahvasti jo ensimmäisessä sisävuorossa, kun loistavan sisäpelin pelannut lukkari Heidi Hakomäki löi pallon takaa läpi neljän juoksun arvoisesti.

Puijottarien ykköspalkitun Terhi Asikaisen otteissa 14 vuoden pelitauko ei näkynyt. Kolmannessa vuorossa lyöty kahden juoksun arvoinen kunnari ja tämän jälkeisellä Anni Ollikaisen lyöntivuorolla tuotu juoksu herätti yleisönkin. Neljännessä vuorossa Iiris Huotari kotiutti Johanna Peltokankaan kaventaen tilanteeksi 6-10. Hakomäki ei saanut palloa pysymään lautasella antaen kaksi vapaataivalta, mutta hienosta loppukiristä huolimatta jaksotauolle lähdettiin tilanteessa 8-10.

Toinen jakso alkoi samoissa merkeissä. Hakomäki jatkoi hyviä otteitaan lyöden neljä juoksua. Turhautuminen alkoi näkymään Puijottarien otteissa ja ulkopelivirheiden takia kahden ensimmäisen vuoroparin jälkeen tilanne oli jo 0-11.

Kolmannen aloittavalla peliin saatiin eloa harhaheiton ja kahden vapaataipaleen ansiosta, mutta lisäjuoksuja vuorossa ei onnistuttu tekemään. Viimeisessä sisävuorossa onnistuivat vielä Asikainen, Hilda Westersund ja mainiosti lukkarina pelannut Aurora Mäkinen.

Kolmostilanteita Puijottaret sai 23, Ilmajoki 36.

Seuraava kotipeli pelataan Puijon pesäpallostadionilla ensi viikon sunnuntaina klo 15.00, kun vastaan tulee Vimpeli. Tervetuloa!

Kuva: Pasi Penttinen

Scroll to Top