Puijon pesäpallostadionilla nähtiin tämän kauden yleisöennätys, kun Oulun Lipon 0-2-voittoa (1-6, 6-7) oli saapunut katsomaan 554 kannattajaa.
Ottelu alkoi hyvällä ulkopelillä. Lautasen äärellä tällä kaudella ensimmäistä kertaa pelannut Altti-Jussi Ronkainen piti pallon varmasti lautasella ja Nestori Moision polttoheitot löysivät perille.
Toisessa vuoroparissa Lippo puhkaisi ensimmäistä kertaa kolmosrajan ja Oskari Salmela pääsi kiertämään kenttää kotiuttaen samalla Ari Lankisen. Sataprosenttisesti kentälle mennyt Niko Asunmaa eteni pesäväleillä hyvin, mutta Lipon ulkopelin ansiosta kotiuttamista ei päästy yrittämään.
Kolmannessa vuorossa Juho Vänskän heitto ei ehtinyt kotipesään ajoissa ja Lipon ykköspalkittu Aki Toikka toi kolmannen juoksun. Hieman myöhemmin pahasti laittomalta näyttäneen lyönnin ansiosta Eino Järvelä juoksi tilanteeksi 0-4. Pelaajien protestointi ei tilannetta muuttanut.
Ensimmäisen jakson viimeisessä vuorossa Toikka onnistui jälleen puhkaisemaan kolmosrajan lyöden tilanteeksi 0-5. Lippo päätti sisävuoronsa kuuteen juoksuun. Omalla sisävuorollaan Puijo onnistui kerran, kun Valtteri Pirinen kotiutti Asunmaan ajolähdön päätteeksi.
Jaksotauolla Puijo hioi taktiikoitaan ja vaihtoi lyöntijärjestystä. Numerolle 4 siirtynyt Puijon ykköspalkittu Waltteri Hämäläinen löi teemaan sopivalla mailallaan jakson avausjuoksun kotiuttaen Misa Märsylän. Tuomas Luukkonen kotiutti Ronkaisen ja Atte Hartikainen Vänskän. Jokeripelaaja Juho Koivisto onnistui jälleen lyömään kunnarin tyhjään kenttään. Lippo ei tästä lannistunut. Kolmosraja puhkaistiin jälleen, tilanne 4-1. Seuraavat kaksi juoksua olivat vapaataipaleita ja tasoitusjuoksun tuonut lyönti puhkaisi kolmosrajan.
Toisen vuoron aluksi Lipon kakkosvahti Salmela ansaitsi itselleen keltaisen kortin pesäkilvan päätteeksi. Puijo rakensi hienosti palottoman ajolähdön, josta Hämäläinen onnistui kotiuttamaan Märsylän tehden tilanteeksi 5-4. Tasoittavalle vuorolle tehtiin lisää vaihtoja. Pirinen siirtyi lautasen äärelle ja Koivisto kakkoskoppariksi. Miro Kähkönen puki ylleen jokeripaidan.
Kolmannessa vuoroparissa Puijo ei onnistunut. Lippo vuorostaan sai taas puhkaistua kolmosrajan ja tasoitti pelin.
Viimeisessä sisävuorossaan Puijo sai taas miehet pesille ja aikalisän jälkeen Vänskä kotiutti Asunmaan. Ajolähtöä päästiin jatkamaan, mutta kotiutukset eivät onnistuneet. Tasoittavassa vuorossa Lipon aikalisän jälkeen Markus Lehtiniemi löi tasoitusjuoksun ja lukkarilegenda Toni Kohonen löi taululle loppulukemat.
Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen piti peliä hengettömänä.
– Toisen jakson alku oli ihan ok, mutta se ei tällä hetkellä riitä. Lukkariongelmahan meillä on. Katsellaan ja keksitään viikonlopulle taas jotain vaihtoehtoja.
Puijon Pesis lähtee viikonloppuna kahden ottelun vieraskiertueelle. Lauantaina pelataan Simon Kiriä ja sunnuntaina taas Oulun Lippoa vastaan.
Seuraava kotiottelu on perjantaina 12.7. klo 18.00. Vieraaksi saapuu Pöytyän Urheilijat.
Kuva: Saimi Airaksinen