Puijon stadionilla viilettää sunnuntaina kolme Märsylää

Puijon Pesiksen ja Kannuksen Uran ykköspesisottelusta sunnuntaina kirjoittavat toimittajat joutuvat olemaan tarkkoina. Puijon pesäpallostadionilla viilettää nimittäin kolme Märsylää, joista kahden etunimi lisäksi alkaa M:llä. Märsylän veljessarjasta Misa pelaa Puijon Pesiksen joukkueessa, Miro ja Niko puolestaan vierasjoukkueen riveissä.

Sarjanousija Kannuksen kausi Ykköspesiksessä ei toistaiseksi ole ollut ruusuinen. Joukkue on runkosarjan viimeinen kahdeksalla pisteellä. Joukkueella on vain yksi kolmen pisteen voitto, joka heltisi toukokuussa toisesta sarjanousijasta eli Simon Kiristä.

Viime tiistaina Kannus voitti Simon toistamiseen, tällä kertaa kuitenkin vain kahden pisteen arvoisesti. Toinen kahden pisteen voitto on tullut Laukaasta.

Kannuksen juoksusuhde on sarjan heikoin. Joukkue on tehnyt 80 juoksua eli vähiten koko sarjassa. Päästettyjä on puolestaan eniten koko sarjassa eli 175. Juoksusuhde on 95 juoksua pakkasella.

Sarjassa kuudentena oleva Puijo sen sijaan on tehnyt 165 juoksua eli yli kaksi kertaa enemmän kuin Kannus. Päästettyjä juoksuja Puijolla on 146 eli juoksusuhde on 19 juoksua plussalla. Lisäksi Puijolla on pelattuna yksi ottelu vähemmän kuin Kannuksella.

Sunnuntain otteluun kumpikaan joukkue ei ole kuitenkaan tehnyt tai päästänyt ainuttakaan juoksua. Ykköspesiksen kausi on osoittanut, että jokainen voitto on otettava. Ilmaiseksi sitä ei anneta. Siksi Puijon asenteen on oltava kunnossa, kun joukkueet juoksevat kiilaan.

Puijolla on takanaan kitkerä 1-2 –tappio paikallisvastustaja Sotkamon Jymylle. Perjantain ottelu ja varsinkin sen loppu jätti varmasti joukkueelle paljon hampaankoloon. Siksi kentälle varmasti juoksee 12 sisuuntunutta miestä.

Puijon pelaajista yleisön kannattaa seurata lyöjätilaston kolmosena olevaa Teemu Nivalaa (40 juoksua).

Tuotujen juoksujen tilastossa Puijolla on tällä hetkellä peräti kolme pelaajaa. Kolmosena on Misa Märsylä (32), kuutosena Altti-Jussi Ronkainen (28) ja kahdeksantena Niko Asunmaa (25), jolla on eniten onnistuneita kentällemenoja koko sarjassa (64).

Kärkilyöntitilastossa Märsylä on neljäntenä (95 kärkilyöntiä) ja Waltteri Hämäläinen yhdeksäntenä (85).

Kannuksen pelaajia ei tilastojen kärkisijoilta löydy. Kotiuttajina ovat joukkueesta onnistuneet parhaiten Aleksi Alanko (21) ja jokeri Tomi Angervisto (16). Paras etenijä on ollut Miro Märsylä (15) ja eniten kärkilyöntejä on Joonas Jyrkällä (67).

Miesten ykköspesisottelu Puijon Pesis – Kannuksen Ura Puijon pesäpallostadionilla 21.7. kello 17.

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top