PuPen sitkeä taistelu palkittiin

Puijon Pesis haki neljännen peräkkäisen voittonsa miesten Ykköspesiksessä, kun se kaatoi vieraskentällä Haminan Palloilijat 0-1 (1-1, 3-5).

Helteisellä Vallikentällä vierailleen PuPen voiton avain oli sitkeä taistelu ottelun molempien jaksojen ratkaisuhetkillä. Avausjaksolla kuopiolaisten sisäpeli oli takkuista ja muutamat kopinnostopalot söivät sitä entisestään. Hamina johti pitkään lyöjämörssäri Juha “Lese” Leskisen lyömällä juoksulla 1-0, mutta viimeisen tasoittavalla PuPe nousi viimein tasoihin Aki Tervon välilyönnillä. Lukemat 1-1 jäivät myös jakson lopputulokseksi.

Toisella jakson alkuhetkillä Hamina oli jälleen hallitsevampi osapuoli ainakin tuloksenteon perusteella. Juha Toikka avasi pelin heti avausvuorossa ja Otso Mäkelä lisäsi kotijohdon 2-0:aan toisessa vuorossa. PuPen kiri alkoi kolmannessa vuorossa, kun Janne Korhonen ja Aki Tervo onnistuivat peräkkäin kotiutuksissaan ja nostivat vieraat tasoihin.

Leskisen illan toinen lyöty vei isännät uudelleen johtoon kolmannen tasoittavalla, joten PuPelle jäi viimeiseen sisään kirittävää. Kärki rakentelikin nopeasti palottoman ajolähdön, mutta kaksi ensimmäistä yritystä jäivät vaille tulosta. Kolmannella ja kriittisimmällä yrityksellä vihdoin onnistui, kun Korhosen lyönti upposi syöksykoppiyrityksen jälkeen kenttään ja peli oli 3-3. Kakkoskärki juoni yhdessä Haminan ulkokentän avustuksella voittojuoksun, kun polttoheitto kolmospesälle ei pysynyt räpylässä ja Ville Pietinen pääsi livahtamaan kotipesään. Lopullisen niitin iski Korhonen, kun vapaa kumura upposi väliin ja PuPen ykköspalkittu Antti Rinnevuori (8/9 kl) kirmasi kotiin lukemiksi 3-5. Hamina jäi tasoittavallaan nollille, joten ottelu päättyi riemukkaisiin kuopiolaisjuhliin.

Voitto oli PuPelle jo neljäs peräkkäinen ja se nousi sarjassa kolmanneksi. Sunnuntaina kotikentällä on vastassa alkukauden komeetta, sarjaa johtava Ylivieskan Kuula. Ottelu alkaa klo 17 Puijonlaakson stadionilla.

Scroll to Top