PuPen ykköspesisjoukkueen kausi päättyy runkosarjaan

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkueen kausi päättyy runkosarjan viimeiseen otteluun, joka pelataan ensi viikon keskiviikkona. Tämä varmistui perjantai-iltana, kun vierailija Manse PP Tampereelta otti Puijon pesäpallostadionilla niukan voiton isännistä. Peli päättyi 0-1 (2-3, 2-2).

Puijo pelaa vielä kaksi ottelua. Sunnuntaina joukkue matkustaa Ulvilaan. Runkosarjan viimeisen ottelun se pelaa kotikentällä Pöytyää vastaan. Sijoitus sarjassa on korkeintaan kuudes eli välierät ja mahdolliset karsintaottelut superpesikseen jäivät tällä kaudella saavuttamatta.

Puijon pelinjohtajan Mikko Pirhosen mukaan perjantain peli Mansea vastaan oli kuin Puijon kausi pienoiskoossa: kivasti oltiin mukana. Luonnehdinnalle löytyy katetta. Puijo voitti kolmostilanteet 16-11, mutta voittoon se ei riittänyt.

Pirhonen lainasi tuttavaansa, joka oli seurannut Puijon pelejä kauden aikana. Puijon pelaaminen näyttää hyvältä siihen saakka, kunnes on tehtävä palo tai lyötävä juoksu. Tiukoissa painetilanteissa joukkueen rutiini ei riittänyt voittaviin suorituksiin tarpeeksi usein ja kaudelle asetettu tavoite jäi saavuttamatta.

Tälle kaudelle Puijon joukkuetta uusittiin ja erityisesti nuorennettiin. Vaikka tuloksellisesta tavoitteesta jäätiin, on joukkueessa runsaasti potentiaalia jatkoa ajatellen. Lisäksi kasvamassa on nippu omia junioreita, joista osa jo tällä kaudella pääsi näyttämään kynsiään.

Yksi esimerkki on Nestori Moisio, joka pelaa Puijon B-poikien joukkueessa. Perjantai-illan otteluun tuli komennus ykköspesisjoukkueen sieppariksi ja Moisio suoriutui urakastaan hyvin. Moisio esitti pari kovaa tappoheittoa takapesille vastustajan lyhyistä lyönneistä.

Illan ehdottomia onnistujia olivat myös Puijon ykköskärjessä pelanneet Joona Sikiö ja Ville Pietinen. Molemmat pelasivat sisällä 86 prosentin tehoilla ja vastasivat Puijon tilanteiden rakentelusta. Kumpikin pelasi myös ulkona hyvän ottelun.

Sikiö palkittiin kentän parhaana ja Pietinen sai Puijon ykköspalkinnon. Kakkospalkinnon sai Antti Rinnevuori, joka haki useita näyttäviä syöksykoppeja kopparin tontillaan.

Puijon ykköskärjelle antoi tunnustusta myös Mansen pelinjohtaja Mika Kulmala, joka vakuutti olevansa tyytyväinen kahteen pisteeseen.

-Olimme huonompia. Varsinkin Puijon kärki pelasi hienosti. Voitto tuli, kun olimme tietyissä tilanteissa kovempia, Kulmala sanoi.

Tietyillä tilanteilla Kulmala tarkoitti kotiutuksia, joihin Puijon peli perjantaina kompastui. Kotiutuksissa onnistuivat vain jokeri Perttu Paakkola ja Ismo Huotari, jotka löivät Puijon kaikki neljä juoksua.

Teksti: Mauri Liukkonen

Scroll to Top