Tampere nappasi ensimmäisen ottelupallon – taistelu jatkuu sunnuntaina Kuopiossa

Manse PP Tampereelta otti voiton Puijon Pesiksestä Ykköspesiksen välierien kolmannessa ottelussa. 2-0 (6-2, 4-1) -kotivoitollaan tamperelaiset siirtyivät ottelusarjassa 2-1-johtoon ja paikka Superpesiksen karsintoihin on sille huomenna katkolla Puijonlaaksossa.

Kaksi edellistä ottelua olivat huikeita trillereitä, jotka päättyivät vasta supervuororatkaisuun. Lauantain kolmannessa ottelussa kotijoukkue Tampere oli selvästi parempi kuopiolaisvieraitaan. Kahta aiempaa peliä tilastojen valossa hallinnut PuPe jäi tällä kertaa pahasti jalkoihin ja etenkin sisäpeli oli ajoittain todella tukkoista.

Avausjaksolla Tampere ratkaisi peliä jo avausvuorossa, kun se käänsi 0-1-tappioasemansa 5-1-johtoon Joni Aallon kolmospuolen läpilyönnin siivittämänä. PuPe ei enää toipunut isäntien tehokkaasta alusta ja jakso meni selkein 6-2-lukemin Manselle.

Toisella jaksolla PuPe oli paremmin mukana ainakin ulkopelillisesti, mutta sisällä peli oli edelleen tuskaista. Manse teki lopulliset ratkaisut viimeisessä vuorossa lyömällä kaksi juoksua ja siirtyi 4-0-johtoon. Aki Tervon yksi kavennusjuoksu ei vieraita enää auttanut ja Tampere vei kolmannen välieräottelun puhtaasti.

Huomenna kotikentällä PuPella on pakkovoitto edessä, jotta kausi jatkuisi. Ja aivan varmaa on, että kuopiolaisryhmä tulee laittamaan kaiken mahdollisen likoon kotiyleisönsä edessä. Isoja juttuja ei tässä vaiheessa kautta enää tehdä, mutta suoritustason on noustava huomattavasti kolmannesta pelistä. Iso voimavara joukkueelle on se kuuluisa 13.pelaaja – kuopiolainen pesisyleisö! Sitä tukea huomenna tarvitaan – klo 16 Puijonlaaksossa !

4. välierä Puijon Pesis – Manse PP sunnuntaina 21.8. klo 16.00 Puijon pesäpallostadionilla

Scroll to Top