Teemu Nivala: Ylivieskalla on eväitä parempaankin

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkueen kotiuttajajokeri Teemu Nivala varoittaa aliarvioimasta torstain kotiottelussa Kuopiossa vastaan asettuvaa Ylivieskan Kuulaa. Joukkue on koonnut seitsemästä pelaamastaan ottelusta vain yhden voiton ja majailee sarjataulukossa toiseksi viimeisenä kolmella pisteellä.

– Ylivieskaa vastaan ei voi silti lähteä henkseleitä paukutellen. Joukkueella on eväitä paljon parempaankin, Nivala sanoo.

Ylivieskan voitto tuli kauden avausottelussa, jossa se kellisti sarjanousija Kannuksen puhtaasti 2-0. Sen jälkeen on tullut kuusi tappiota eikä pisteitä ole herunut lisää ainuttakaan. Sarjataulukko kertoo, että ongelmia joukkueella on ollut erityisesti sisäpelissä: tehtyjä juoksuja on koossa vain 27 eli vähemmän kuin yhdelläkään toisella joukkueella.

Kuulan ulkopeli oli hyvässä kuosissa Oulua vastaan sunnuntaina pelatussa ottelussa. Oulu voitti molemmat jaksot Toni Kohosen ottamattomilla välilyönneillä, mutta Kuula piti yhtä sarjan ennakkosuosikkia tiukoilla ja hävisi molemmat jaksot vain yhdellä juoksulla.

Mailan varressa Kuulan pelaajista onnistui sieppari Eetu Suni, joka löi takaa läpi kunnarin arvoisesti. Suni pelasi viime kaudella Superpesistä Oulussa.  Kuulalla on farmisopimus Pattijoen kanssa.

Nivalan mukaan Puijo kuitenkin lähtee hakemaan torstain ottelusta täyttä pistepottia. Puijo napsi kahdesta edellisestä ottelustaan Laukaan Urheilijoita vastaan neljä pistettä. Kotona tuli viime viikon torstaina kauden ensimmäinen täysi pistepotti, mutta vierasottelusta varamiehinen Puijo saalisti vain yhden pisteen.

Nivalan mielestä Laukaa-otteluissa oli myönteistä se, että rentous erityisesti sisäpelissä alkoi löytyä.

– Pelasimme ilon kautta, niin kuin pitääkin, Nivala sanoo.

Alkukauden muissa otteluissa joukkue hänen mukaansa on puristanut mailaa liian tiukasti.

– Niin olen tehnyt myös itse. Laukaa-otteluissa alkoi kuitenkin sujua jo paremmin, hän arvioi.

Nivalan kausi on alkanut mallikkaasti. Kuudessa ottelussa hän on lyönyt 15 juoksua eli keskiarvo on reilut kaksi ottelua kohti. Sarjan kotiuttajatilastossa Nivala on kirkkaasti kymmenen parhaan joukossa.

Itse hän ei kuitenkaan ole täysin tyytyväinen omaan suoritukseensa. Onnistumisprosentit ovat Nivalan mielestä jääneet liian alhaisiksi.

– Yrityksiä on ollut niin paljon, että 3-4 juoksuun ottelua kohti olisi pitänyt pystyä.

Nivalaa on kotiuttajapuolella kahdessa viime ottelussa säestänyt mainiosti Kasperi Laasonen, joka kahdessa Laukaa ottelussa löi yhteensä 10 juoksua.

Puijon sisäpelin parantuminen näkyy myös siinä, että ykköstilannetta usein purkava Misa Märsylä on kivunnut kovaa vauhtia kärkilyöntitilastossa kohti kymmenen kärkeä. Eniten kärkilyöntejä Puijon joukkueessa on Niko Asunmaalla, joka on mennyt erinomaisella prosentilla kentälle.

Miesten ykköspesisottelut Puijon Pesis – Ylivieskan Kuula pelataan torstaina 6.6. kello 18 alkaen Puijon pesäpallostadionilla. Otteluisäntä on Kuopion Energia.

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top