Toinen välieräottelu kääntyi Puijon iloitteluun – sarja katkolla lauantaina Oulussa

Puijon Pesiksen ja Oulun Lipon toisessa kohtaamisessa Ykköspesiksen välieräsarjassa nähtiin tiukkaa taistelua, suuria tunteita ja kuultiin rumpujen pauketta. Jännittävän tasainen kamppailu päättyi lopulta Puijon iloitteluun kotiyleisön edessä lukemin 1-0 (3-3, 3-1).

Waltteri Hämäläinen oli liekeissä.

Ensimmäisen jakson avausjuoksu nähtiin toisen aloittavalla, kun Lipon Markus Hallasuon lyönti sirvahti ulkopelaajan räpylästä. PuPe ei tätä kauaa joutunut suremaan, kun Waltteri Hämäläinen tasoitti tilanteen lyömällä pallon etupelaajan yli kotiuttaen Misa Märsylän. Toinen PuPen juoksu nähtiin, kun Nestori Moisio iski pallon väliin kotiuttaen Erkka Gröhnin. Kolmannessa vuoroparissa Lipon Hallasuo pelasi kissaa ja hiirtä lyömällä tilanteen tasoihin etupelaajan ohittaneella lyönnillä. Neljännen aloittavalla Lipon Kasperi Salmela löi pallon väliin iskien Lipon johtoon. Puijo lähti neljännen tasoittavalle tilanteessa 2-3. Teemu Nivala löi Misa Märsylän kotiin yhden palon ajolähtötilanteessa. Lisää juoksuja ei kuitenkaan nähty, ja täten ensimmäinen jakso päättyi tasan 3-3.

Teemu Nivala nappasi jälleen ykköspalkinnon kolmella lyödyllä juoksullaan.

Toinen jakso alkoi vauhdikkaasti Teemu Nivalan lyödessä pallon läpi takaa ajolähtötilanteessa kahden juoksun arvoisesti. Hyvä ulkopeli piti Lipon juoksuitta, ja Puijon johto lisääntyi entisestään Valtteri Pirisen hienolla välilyönnillä. Toisen lopettavalla Lipon Markus Hallasuo kavensi tilannetta päivän kolmannella lyödyllään. Lisää juoksuja ei nähty, ja neljännen lopettavalle lähdettiin Puijon johtaessa 3-1. Jännitystä riitti loppuun asti, kun Lippo sai muodostettua kahden palon ajolähtötilanteen. Ratkaisu venyi aina viimeiseen lyöntiin asti Hallasuon pallon noustessa kopiksi. Puijon hurmosmainen ulkopeli kesti paineen loppuun asti, ja toinen jakso kirjattiin kotijoukkueelle 3-1. Puijon Pesis on voittanut nyt välieräsarjan kaksi ensimmäistä ottelua, ja sarja on katkolla tulevana lauantaina Oulussa.

Valtteri Pirinen löi yhden ja toi yhden.

PuPen palkitut tänään olivat erinomaista ulkopeliä esittänyt Waltteri Hämäläinen ja kolme juoksua lyönyt Teemu Nivala.

Välieräsarjan kolmas ottelu pelataan Oulussa lauantaina 5.9. Neljäs ottelu järjestetään tarvittaessa Puijonlaaksossa heti perään sunnuntaina 6.9. 16.00 alkaen. Nyt jos koskaan on aika iskeä älyllä!

Teksti: Riina Niskanen
Kuvat: Saimi Airaksinen

Scroll to Top