2016, Otteluennakot, Uutiset, Ykköspesis

Miesten Ykköspesiksen runkosarja huipentuu torstaina täydellä ottelukierroksella. Nelossijan ja pääsyn pudotuspeleihin jo aiemmin varmistanut Puijon Pesis päättää runkosarjansa kotiyleisön edessä Joensuun Mailan Akatemiaa vastaan.

PuPella ei ole ottelussa sarjasijoituksen kannalta isompaa panosta. Joukkue on varmuudella sijalla neljä ja se aloittaa Ykköspesiksen välieräsarjan vieraissa tulevana sunnuntaina. Se, kenet PuPe välierissä kohtaa, jää muiden ratkaistavaksi. Vastustaja löytyy joka tapauksessa kolmikosta Imatra-Siilinjärvi-Tampere.

Kuopiolaisten edellisestä ottelusta on jo yli viikko, joten joukkue on saanut huilata ja ladata akkuja tulevia ratkaisupelejä ajatellen. Nähtäväksi jää, miten nopeasti joukkue pääsee jälleen pelirytmiin kiinni tauon jälkeen – se onkin varmasti yksi illan tärkeimpiä teemoja.

– Vaikka ottelussa ei ole meidän kannalta panosta, on asenteen oltava todella hyvä alusta asti. Etenkin nyt, kun alla on pidempi tauko peleistä. Tämä ottelu valmistaa meitä jo sunnuntaina alkavia välieriä varten, PuPen pelinjohtaja Petri Pulliainen alleviivaa.

Vierailija JoMa-Akatemialla sen sijaan panosta riittää. Se on tällä hetkellä sarjassa viimeisenä, eli suoran putoajan paikalla. Joensuulaiset tarvitsevat Puijonlaaksosta vähintään kaksi pistettä, eikä sekään välttämättä riitä heille välttämään putoamista. Kaksi pistettä edellä oleva Lievestuore kohtaa samaan aikaan kotikentällään Siilinjärven Pesiksen. Nuorilla joensuulaisilla on Kuopiossa kova paikka, eikä hyvävireinen PuPe anna varmasti vieraille yhtään siimaa.

Puijon Pesis – JoMa-Akatemia Puijon pesäpallostadionilla torstaina 11.8. klo 18.00

Liput: 10 € / 8 €, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.
Liput ennakkoon S-Etukortilla vain 8 € ABC Pitkälahti (SuperCorner-myyntipiste), Prisma Kuopio (info) ja Sokos Kuopio (info) – rajoitettu 50 kpl erä.
Normaaliliput edullisemmin ennakkoon 9 € Lippuautomaatista: www.lippuautomaatti.fi/ pupe

Share