Huhtakankaan pomppu puri Puijolla

Puijon pesäpallostadionilla ei ole nähty kotijoukkueen lyömiä pomppuja juuri lainkaan Teemu Haatajan vuosien jälkeen. Lauantaina jälleen nähtiin, kun Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkue kauden avausottelussa nujersi Lievestuoreen Kisan kahden pisteen arvoisesti 1-0 (4-4, 5-2).

Pomppulyönneissä onnistui varsinkin ensimmäistä kauttaan Puijolla pelaava Teemu Huhtakangas, joka ansaitusti palkittiin kentän parhaana. Huhtakangas keräsi kahdeksan kärkilyöntipistettä ja lähes kaikki pompuilla. Kaksi kertaa Huhtakangas löi miehen myös kotiin, osin vastustajan ulkokentän avustuksella tosin.

-Puijohan on tällä kaudella pomppujoukkue, virnisteli PuPen pelinjohtaja Jaska Huttunen pelin jälkeen.

Huttusen mukaan Huhtakangas lyö niin puhtaita pomppuja, että niitä voi vain ihastella.

Toinen pomppuspesialisti Puijon joukkueessa on lukkari Lassi Vuorela, joka ensimmäisellä jaksolla aloitti sisällä hihassaan numero 7. Toiselle jaksolle Vuorela siirrettiin ykköskärkeen. Tuloksena oli koko pelissä viisi kärkilyöntiä seitsemästä yrityksestä.

Lähes helteessä pelattu ottelu alkoi hermostuneesti ja kotijoukkue hermoili vastustajaa enemmän. Lievestuore sinnitteli ensimmäisen jakson viimeiseen vuoroon saakka juoksun johdossa suurelta osin kotijoukkueen räpylävirheiden ja harhaheittojen vuoksi. Lukkari Vuorela lahjoitti yhden vapaataivaljuoksunkin.

Viimeisessä sisävuorossaan Puijo kuitenkin väänsi jakson tasoihin ja Pesäpalloliitto sai ottelusta yhden pisteen.

Toiselle jaksolle Puijo tuli aivan erilaisella ilmeellä. Pallot pysyivät ulkokentällä räpylässä ja sisällä syntyi tilannetta tasaisella tahdilla. Puijon kärki pelasikin sisällä hyvän ottelun. Ykkösenä pelannut Roope Koskelainen meni kentällä 62 prosentin tehoilla. Ykköspalkinnolla palkitun Antti Rinnevuoren prosentit olivat peräti 88 ja Huhtakankaan 80.

-Rakennetuista tilanteista olisi pitänyt pystyä tekemään enemmänkin juoksuja, pelinjohtaja Huttunen arvioi.

Toisella jaksolla oli Lievestuoreen vuoro hermoilla ja lahjoittaa juoksuja. Vieraiden pelinjohtaja Matias Hänninen laski, että toisella jaksolla he avustivat Puijoa neljän juoksun syntymisessä.

Puijon lyöjäjokeri Tommi Nissinen aloitti kautensa mainiosti välivuoden jälkeen. Hän löi kolme juoksua.

Ulkona kunnostautui erityisesti kolmoskoppari Rinnevuori, joka otti pari syöksykoppia väliin tarkoitetuista lyönneistä. Lisäksi Rinnevuori pysäytti huimalla syöksyllä yhden painuvan lyönnin lähes takarajalta. Ilman pysäytystä pallo olisi painut kauas maisemiin ja ottelu olisi saattanut päättyä tyystin toisiin lukemiin kuin se lopulta päättyi.

-Se olisi ollut pari metriä sisällä. Kovaa kulki pallo, Rinnevuori kertoi ottelun jälkeen.

Kotijoukkueen kakkospalkinnon nappasi varmaa peliä niin sisällä kuin ulkonakin esittänyt Ismo Huotari.

Lievestuoreen pyristely päättyi toisen jakson viimeisellä tasoittavalla harvinaiseen lyöntivuoroon. Vierasjoukkueen lyöjäjokeri Ville Viljanmaan lyöntivuorolla tuli palo jokaisella kolmella lyönnillä.

Yleisöä Puijon Pesiksen hyväntekeväisyysottelu keräsi mukavasti, sillä paikalla oli 774 ihmistä.

Keskiviikkona Puijo matkaa Kempeleeseen, jossa vastassa on sarjan ylivoimainen ennakkosuosikki Kiri. Toivottavasti joukkue saa mukaansa kaksi nyt puuttunutta jokeripelaajaa. Lyöjäjokeri Teemu Nivala oli lauantain pelistä poissa sairastelun vuoksi, etenijäjokeri Niko Asunmaan taas iloisen perhetapahtumaan vuoksi.

Kuva: Saimi Airaksinen

Teksti: Mauri Liukkonen

 

Scroll to Top