Kaatosade jähmetti PuPen kotiutustehot

Ulvilan Pesä-Veikot aiheutti sunnuntaina Puijon Pesikselle kauden ensimmäisen tappion miesten Ykköspesiksessä jaksoin 1-0 (2-1, 1-1).

Länsi-Suomen yli pyyhkäissyt sadealue muisti myös Friitalan pesäpallostadionia ja ottelu pelattiinkin läpi varsin haastavissa ja kylmissä oloissa. Mikään suuri ihme ei siis ollut, että ottelusta muodostui melko nihkeä ja vähäjuoksuinen taisto, joka kääntyi lopulta tehokkaammin paikkansa hyödyntäneen Ulvilan voittoon.

PuPen kokoonpano koki menetyksen jo ennen matkaan lähtöä, kun kapteeni Antti Rinnevuori joutui jäämään sivuun vatsataudin vuoksi. Tämä avasi paikan uudelle debytantille, kun oma kasvatti Timo Kääriäinen, 17, pääsi jokeripaitaan ja Aki Tervo siirtyi kopparin tontille Rinnevuoren tuuraajaksi.

Ottelu vesisateessa ja vastatuulessa ei ollut siis mitään sisäpelin juhlaa. Avausjuoksusta vastasi Ulvila, kun Petri Kulmalan lyönti kotiutti Juho Ranton. PuPe tasoitti pelin kolmannessa vuorossa lyöjäjokeri Tommi Nissisen kotiutettua ensimmäisen Ykköspesisjuoksunsa tuoneen Juho Koiviston. Viimeisessä vuorossa UPV:n Janne Lähde löi pallon juoksun arvoisesti vastustamattomasti väliin ja kun PuPe ei tasoittavallaan yrityksestä huolimatta onnistunut, merkattiin avausjakso Ulvilalle 2-1.

Toisella jaksolla meininki jatkui samanlaisena. PuPe onnistui edelleen paremmin rakentelemaan takatilanteita, mutta kotiutustehot olivat kelin mukaan hiukan kohmeessa. Molempien joukkueiden ulkokenttä toimi hyvin, eikä juoksuilla mässäilty.

Ulvila avasi pelin kolmannessa vuorossa, kun Kulmalan napakka saumaveto siirsi isännät johtoon. PuPe nousi Nissisen lyönnillä vielä tasoihin, mutta se ei onnistunut viimeisen tasoittavallaan saamaan tarvittavaa yhtä juoksua. Peli päätty Aki Tervon kotiutusyrityksen jäätyä linjaan kopiksi. Näin 1-0-voitto ja kaksi pistettä jäivät Ulvilaan.

PuPe vei ottelun kolmostilanteet 7-13, mutta tehoton viimeistely jätti kuopiolaiset tällä kertaa pisteittä. Seuraavan kerran PuPe on tulessa lauantaina 21.5., kun kotikentällä vastaan asettuu sarjanousija Jalasjärven Jalas. Ottelu alkaa klo 17.00.

Scroll to Top