Kahdella tärkeällä sopimuksella rakennetaan vahvaa tulevaisuutta

Puijon Pesis on solminut kaksi tärkeää sopimusta tuleville kausille. Altti-Jussi Ronkainen ottaa vuodesta 2022 alkaen kahdeksi vuodeksi vastuulleen miesten joukkueen valmentamisen ja pelinjohdon. Pian alkavalla sarjakaudella Ronkainen toimii kakkospelinjohtajana ja johtaa joukkueen ulkopeliä. Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkueen valmentajan Ronkainen aloitti viime syksynä.

Ykköspelinjohtajana nyt neljättä perättäistä kautta työskentelevä Jaska Huttunen siirtyy alkavan kauden jälkeen seurassa uusiin tehtäviin.

– Aika näyttää mikä tarkka roolini tulee olemaan, mutta mahdollisesti olen muun muassa mukana rakentamassa joukkuetta, Huttunen sanoo.

Lisäksi Puijon Pesis on jatkanut joukkueen runkopelaajiin kuuluvan Nestori Moision sopimusta. Moision uusi sopimus kattaa vuoden 2022 ja sisältää option vuodesta 2023.

-Haluamme rakentaa tulevaisuutta suunnitelmallisesti. On tärkeää, että nykyiset runkopelaajat ja mahdolliset uudet pelaajat tietävät ajoissa, ketkä jatkossa vastaavat valmennuksesta ja pelinjohdosta, perustelee seuran puheenjohtaja Aleksi Eskelinen.

Ronkainen, 24, on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt luomaan mittavan peliuran. Sotkamon Jymyn kasvatti on pelannut liki sata ykköspesispeliä ja myös parikymmentä superpesisottelua kasvattajaseuransa paidassa. Suurimman osan ykköspesispeleistään hän on pelannut Puijon Pesiksessä.

Aikaisempaa pelinjohtokokemusta Ronkaisella on Puijon Pesiksen A-poikien peräsimestä.

Viime syksystä lähtien Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkueen pelaajat ovat maistelemaan Ronkaisen valmennustapaa. Palaute on ollut hyvää: Ronkainen on vaativa valmentaja, joka saa aikaan myös tulosta. Pelaajilta saatu palaute oli yksi peruste Ronkaisen jatkosopimukselle.

– Eräs pelaaja luonnehti, että sotkamolainen taustani paistaa läpi valmennustyylissäni. Kyllä minä paljon vaadin. Tekemisen pitää olla määrätietoista, Ronkainen sanoo.

Pelinjohtajana hän luonnehtii itseään taktiseksi.

– Pyrin perustelemaan ratkaisuni hyvin. Koen myös, että osaan reagoida pelin sisällä vaihtuviin tilanteisiin voittavalla tavalla.

Pelinjohtajana Ronkainen sanoo oppineensa eniten Mikko Kuosmaselta, valmentajana Mikko Korhoselta.

Moisio, 22, sanoo, että hänen haluunsa jatkaa Kuopiossa myös pian alkavan kauden jälkeen vaikutti eniten tieto Ronkaisen sopimuksesta.

– Omasta mielestäni olen kuluneen talven aikana ottanut hypyn eteenpäin. Tosin vasta sarjapelit näyttävät, miten ison, Puurtilan Kisa-Poikien kasvatti sanoo.

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top