Kauan odotettu ykköspesiskausi alkaa vihdoin

Pitkän, hyytävän talven yli kestänyt odotus päättyy vihdoin tänään 3.6., kun Puijon Pesiksen miesten ykköspesisjoukkue pääsee avaamaan kautensa Puijon pesäpallostadionilla kello 18:00 Simon Kiriä vastaan. Kauden alun odottaminen näkyy ja tuntuu kentällä varmasti vielä edeltäviä vuosia enemmän, kun pesäpallonjanoiset pelaajat ja katsojat pääsevät jo kertaalleen siirtyneen kauden aloituksen kunniaksi jälleen vapaiksi kentälle ja katsomoon nauttimaan kansallislajin kihelmöivästä tunnelmasta.

Tälle kaudelle tavoitteeksi on jälleen asetettu nousu Superpesikseen. Niin viime kauden pudotuspeleihin katkennut matka kuin koronavirustilanteen takia siirtynyt kauden alku ovat ruokkineet nuoren ja nälkäisen joukkueen menestymishaluja entisestään. Kahden konkarin, Ismo Huotarin ja Niko Asunmaan, lopettamispäätöksien jäljiltä joukkueessa on sijaa myös nuoremmille haastajille. Kokemusta ja ilmettä heti ensimmäisestä pelistä lähtien kentälle pääsevät tuomaan joukkueen uusi vahvistus Tuisku Tuovinen, viime kaudella suurta roolia ottaneet Misa Märsylä ja Waltteri Hämäläinen, lyöjätilastoissa viime kaudella loistaneet Kasperi Laasonen ja Teemu Nivala sekä yhteistyösopimuksella Joensuun Mailasta Puijolle saapunut, lukkarin tonttia dominoiva Seeti Surakka.

Ykköspesiksen kautta edeltäneissä pelinjohtajien ennakkoarvioissa Puijo asettuu kärkikahinoihin Oulun Lipon ja Alajärven Ankkureiden väliin. Vastaan asettuva Simon Kiri taas asettuu haastajajoukkueiden joukkoon tasaisen sarjan keskikastiin. Kirin pyrkimyksenä on yltää neljän parhaan joukkoon ja joukkueesta löytyykin kokemusta niin etenijä Sami Ojalalta kuin yli sata superpesisottelua pelanneelta Pekka Hepokankaalta. Ennakkosuosikkina otteluun lähtevä Puijo ei kaikesta huolimatta voi odottaa kävelevänsä yllätysvalmiin Kirin yli. Nähtäväksi jää, miten Kiri on onnistunut nousemaan haastavasta hallikaudestaan.

Pohjois-Savon koronavirustilanne on rauhoittunut niin, että katsojat pääsevät seuraamaan ottelua turvallisesti paikan päälle! Suosittelemme pääsylipun ostamista ennakkoon osoitteesta seat4.me. Ottelun seuraaminen on mahdollista myös laadukkaan livestreamin muodossa. Striimilippuja pääsee ostamaan osoitteesta store.pupe.fi.

Tervetuloa nauttimaan pesäpallokauden avausottelusta paikan päälle tai vaikka kotisohvalta. Tästä ottelusta lähtee käyntiin Puijon Superpesispaikan tavoittelu sekä jännittävä ykköspesiskausi 2021!

Teksti: Riina Niskanen
Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top