Kauden ensimmäinen paikallistaisto SiiPelle

Siilinjärven Pesis katkaisi Puijon Pesiksen voittoputken kesän ensimmäisessä Savon paikalliskamppailussa. Avausjaksolla sillasta noussut SiiPe vei lopulta täydet pisteet jaksoin 2-0 (6-3, 5-3).

Ottelun alku oli lähes tuhatpäisen savolaisyleisön edessä tunnustelua molemmilta joukkueilta, mutta toisessa vuorossa PuPe otti kuskin paikan siirryttyään 0-2-johtoon. Kuopiolaisten hallinnassa mentiin aina viimeiseen vuoroon asti, jossa PuPe kasvatti johtoaan vielä yhdellä. Kotijoukkue SiiPe nousi kuitenkin kuin varkain taisteluun, kun Erno Tuomainen löi tyhjään kenttään pallon Mantun monttuun kunnarin arvoisesti. Hetkeä myöhemmin syntyi toinen kavennus, kun Teemu Kinnunen löi pallon täpärästi väliin. Yhdellä palolla nähtiin jakson ratkaisu, kun Toni Toivanen löi viimeisellään unelmaniitin kakkosluukusta läpi ja monttuun – tuloksena 1+3 ja jakso SiiPelle 6-3.

Toisen jakson startti oli myös hidas, mutta toisessa vuorossa SiiPe sai harhaheiton turvin kahden juoksun johtoaseman. Kun peli alkoi rullaamaan, pallot löysivät tiensä kenttään ja johto oli yhtäkkiä jo 4-0. PuPe aloitti vielä kirikamppailun kolmannessa vuorossa, jossa se pääsi jo juoksun päähän. Kentän ykköshahmon Toivasen lyömä 5-3-juoksu viimeisessä vuorossa jäi kuitenkin illan viimeiseksi ja derbyvoitto jäi SiiPelle puhtaasti.

Tappion myötä kuopiolaisten viiden ottelun voittoputki katkesi. Seuraavan kerran PuPe on tulessa ensi viikon keskiviikkona, kun vastassa Puijonlaaksossa on Lievestuoreen Kisa.

Scroll to Top