Kauden parhaita palkittiin jälleen tyylikkäästi kaupunginteatterilla

Puijon Pesis vietti yhden välivuoden jälkeen seuran yhteisiä kauden päättäjäisiä, sekä kauden parhaiden palkitsemistilaisuutta Kuopion kaupunginteatterilla. Palkitsemisten lisäksi seurayhteisö pääsi illan päätteeksi nauttimaan ”Saako olla sardiini” -teatteriesityksen ensi-iltanäytöstä.

Illan aikana palkittiin kauden onnistuneita pelaajia ja joukkueita, sekä pitkän linjan seuratoimijoita. Korona-aikojen haasteista huolimatta vuosi oli onnistunut monessakin suhteessa.

– Vuoteen on mahtunut suuria ja pieniä ilonaiheita. Tulimme valtakunnallisesti huomioiduksi
urheilugaalassa, kun olimme ehdolla vuoden urheiluseuraksi. Teimme yli rajojen yhteistyötä SiiPen
kanssa sekä junioreiden joukkue- ja leiritoiminnoissa että pääsimme lopulta toteuttamaan C-
ikäisten nuorisoleirin Pohjois-Savossa – vieläpä niin, että saimme osallistujilta kiitosta
onnistuneista leirijärjestelyistä, Puijon Pesiksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen totesi puheessaan.

Omassa junioritoiminnassa on myös tapahtunut isoja askelia eteenpäin, varsinkin pienimpien junioreiden puolella. Harrastajamäärien kasvattaminen pelaajapolun alkupäähän on erityisen tärkeää koko seuratoiminnan kannalta.

– Seuratasolla olemme pyrkineet taustoittamaan juniori- ja kilpaurheilupolkua ja vahvistamaan toiminnan laatukriteereitä eri osa-alueilla. Se on jatkuva tavoitteemme, Eskelinen jatkaa.

Vuoden onnistuja -palkinnot joukkueittain:

F-pojat: Nuutti Hippeläinen

E-tytöt: Kia Niinikoski

E-pojat, pelisarja: Alex Kaunisto

E-pojat, kilpasarja: Eemil Asikainen

D-pojat, pelisarja: Tiitus Karjula

D-pojat, kilpasarja: Juho Asikainen

C-pojat: Konsta Kontkanen

Naisten maakuntasarja: Reetta Kärnä

Miesten maakuntasarja: Leevi Suppanen

Muut palkinnot:

Vuoden tuomari: Nea Pirskanen

Vuoden talkoolainen: Kaija Komulainen ja Heikki Korppi

Vuoden seuratoimija: Kukka-Maaria Kokkonen ja Karri Auer

Vuoden pesisteko: Junioritoiminnan uudet avaukset (G-juniorit, pesispassien määrässä mitattuna Suomen 3. suurin seura)

Kunniamaininta: Matti Lahtinen (naisten edustuksen huolto ja tukipilari)

Vuoden valmentaja: Pekka Keinänen (D-pojat)

Vuoden joukkue: D-pojat

Vuoden joukkueessa pelasivat tällä kaudella:
Niilo Pirinen, Veeti Hämäläinen, Eemil Asikainen, Riiko Koski, Rasmus Kauhanen, Sara Hynninen, Lenni Perttula, Jalo Huhtakangas, Tiitus Karjula, Aatu Savinainen, Eemeli Koivisto, Pyry Keinänen, Lasse Linnaranta, Juho Asikainen, Samuli Larinen, Laura Pulkkinen, Oskari Kinnunen, Topi Huurre, Roope Korhonen
Valmentajina Pekka Keinänen, Jani Hämäläinen, Tarja Koski
Joukkueenjohtajina Janne Korhonen, Pia Keinänen, Sohvi Koivisto
Rahastonhoitajana Satu Linnaranta

Edustusjoukkueiden kauden parhaat (yleisöäänestys):

Naiset Ykköspesis: Tilda Tuomi

Miehet Ykköspesis: Seeti Surakka 

Scroll to Top