2018, Otteluraportit, Uutiset, Ykköspesis

Miesten ykköspesiksen ehdoton ennakkosuosikki Kempeleen Kiri näytti keskiviikkona tasonsa Puijon Pesistä vastaan pelaamassaan ottelussa. Kempele herkutteli Puijon kustannuksella ja vei täydet sarjapisteet murskanumeroin 2-0 (12-3, 14-4).

Puijon joukkueen ilonaiheet jäivät helteessä pelatussa ottelussa vähiin. Parhaiten onnistuivat ykköspalkittu Ismo Huotari (kuvassa) ja kakkospalkittu Altti-Jussi Ronkainen, jotka molemmat löivät kaksi juoksua. Ronkainen oli muutenkin tehokas, sillä hän keräsi viisi kärkilyöntiä 100 prosentin teholla.

Kempele löi ottelussa peräti neljä kunnaria. Kaksi kertaa pallo sujahti maisemiin kolmosluukusta ja kaksi kertaa takaa. Kärkilyöntejä Kempele keräsi huikean määrän eli 69. Se on kohtalaisen harvinaista tällä sarjatasolla.

Puijon kohtaloksi koituivat erityisesti molempien jaksojen kolmannet vuoroparit. Ensimmäisen jakson kolmannessa sisävuorossaan Kempele löi yhdeksän juoksua ja toisen jakson kolmannessa sisävuorossaan vielä enemmän eli 11.

Kempeleen parhaana palkittiin jokeri Antti Korhonen, joka löi kunnarin ja viisi tavallista juoksua. Kakkospalkinnon sai Juhani Ojala, joka puolestaan löi kunnarin ja neljä tavallista.

Hyvän pelin pelasi myös Onni Määttä, joka keräsi 12 kärkilyöntiä 86 prosentin teholla. Puijon pienet vaihtolyönnit Määttä keräsi räpyläänsä varmasti ja teki tuhoa Puijon etenijöistä kakkospesälle.

Puijo ei saanut kauden toiseen sarjapeliinsä kaikkia vakiokokoonpanon miehiä. Poissa oli edelleen kotiuttajajokeri Teemu Nivala. Myöskään Waltteri Hämäläinen ja Iiro Nokkala eivät pelanneet.

Niinpä tavallisesti kolmoskopparina pelaava Antti Rinnevuori pelasi ulkona polttolinjassa. Täysin outo paikka ei Rinnevuorelle kuitenkaan ole. Altti-Jussi Ronkainen taas siirtyi kakkoskopparin tontiltaan kolmospuolelle.

Kempeleen tehoilta osoitti selvästi, että se ei turhaan ole sarjan ykkössuosikki. Joukkue kykeni sisällä pelaamaan kärjen lisäksi myös hännästä tehokkaasti. Ulkona Kempeleen linja liikkui hyvin ja turhan usein Puijon vaihtolyönnit pysähtyivät juuri vikkelien linjapelaajien räpylöihin.

Puijon seuraava peli on vasta runsaan viikon kuluttua lauantaina 26.5., kun se kohtaa vieraissa Ulvilan.

Teksti: Mauri Liukkonen

Share