Märsylän tehoja tarvitaan Sotkamo-ottelussa perjantaina

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkue jahtaa lisää pisteitä perjantaina, kun vastaan asettuu paikallisvastustaja Sotkamon Jymy. Kyseessä on kolmas kerta tällä kaudella, kun joukkueet kohtaavat. Kauden avausottelun Puijon pesäpallostadionilla vei nimiinsä Puijo. Sotkamo taas oli parempi pari viikkoa avausottelun jälkeen Hiukassa pelatussa toisessa ottelussa.

Puijon Pesiksen ykköskärjessä pelaava Misa Märsylä tuntee Sotkamon Jymyn kakkosjoukkueen eli Jaguaarit hyvin. Vielä viime kaudella Kannuksen Uran kasvatti pelasi kainuulaisjoukkueessa.

– Tulossa on tiukka ja tasainen ottelu. Avausottelussa mentiin kotiutuslyöntikisaan ja Hiukassakin tarvittiin supervuoro, Märsylä ennustaa.

Märsylä luettelee neljä sotkamolaispelaajaa, joita kotijoukkueen on erityisesti varottava. Juuso Väisänen on yksi Ykköspesiksen parhaista etenijöistä. Kokenut Janne Hyvönen tuo voimaa vaihtotilanteisiin ja kotiutuksiin. Kova kotiuttaja on myös Tommi Piirainen. Lukkari Matias Litmasen taidot tunnetaan Puijolla hyvin.

Nelikosta Litmanen on pelannut viimeaikoina Jymyn superpesisjoukkueen etenijäjokerina. Superpesiksessä on tällä kaudella nähty myös Väisänen ja Hyvönen. Toistaiseksi ei ole tietoa millaisella joukkueella Jymy perjantaina Kuopiossa pelaa. Seuran superpesisjoukkueella on peli heti seuraavana päivänä Hiukassa Imatraa vastaan.

Jaguaarit on sarjataulukossa viidentenä kolmen pisteen päässä kuudentena olevasta Puijosta. Pesäpalloliiton määräyksen perusteella Jaguaarit on sarjataulukon yläpäässä kuitenkin niin sanottu näkymätön joukkue. Jaguaarit ei saa osallistua sarjan jatkopeleihin tai superpesiskarsintaan, koska Jymyllä on jo joukkue Superpesiksessä.

Niinpä Puijo käytännössä onkin sarjassa jo viidentenä eli matkalla loppupeleihin. Pisteitä kuitenkin tarvitaan lisää, jotta kauden alla asetettu tavoite varmasti toteutuisi.

Puijo hamuaa perjantaina jo neljättä perättäistä voittoa. Voittoputki alkoi kesäkuun lopulla, kun Puijo vieraskentällä kukisti Oulun. Ylivieska kaatui viikko sitten myös vieraskentällä ja viime perjantaina voitto heltisi kotikentällä Pöytyästä.

Märsylä on ollut yksi voittojen takuumiehistä. Ylivieskassa mies pamautti kunnarin ja keräsi tililleen kahdeksan kärkilyöntiä. Varsinaisen ilotulituksen hän järjesti Pöytyä-pelissä: seitsemän tuotua, 2+2 lyötyä ja peräti 18 kärkilyöntiä. Tuollaiset lukemat ovat Ykköspesiksessä tuiki harvinaisia.

Viime pelien tehojen ansiosta Märsylä on kivunnut sarjan kärkikymmenikköön niin tuotujen juoksujen kuin kärkilyöntienkin tilastoissa.

– Ihan mukavasti on oma peli sujunut, mutta parannettavaa vielä on, Märsylä sanoo.

Kauden aikana lyödyt neljä kunnaria kertovat, että pelinjohtaja Jaska Huttunen tuntee suojattinsa.

– Alkavalla kaudella Märsylä on nopea ykköstilanteen purkaja, joka sivaltaa muutamia läpilyöntejä, Huttunen luonnehti toukokuussa julkaistussa kauden ennakkojutussa.

Miesten Ykköspesiksen ottelu Puijon Pesis – Sotkamon Jymy alkaa Puijon pesäpallostadionilla perjantaina 19.7. kello 18.

Kuva: Saimi Airaksinen

 

Scroll to Top