Miesten hallikausi pakettiin – Simo nurin kahdesti, Kitee vahvempi perjantai-illassa

Puijon Pesiksen miesten ykköspesisjoukkueen hallikauden viimeiset harjoitusottelut pelattiin viime viikonloppuna Kuopio-hallissa. Tiivis kolmen ottelun rykäys tuotti kuopiolaisille kaksi voittoa Simon Kiristä, mutta perjantain myöhäisillan kamppailussa Superpesistä pelaava Kiteen Pallo osoittautui vielä kuopiolaisia kovemmaksi jaksoin 0-2 (0-5, 3-4).

Etenkin ottelun alussa kuopiolaisten otteissa paistoi hermostuneisuus ja Kitee pääsikin turhan helposti 0-3-johtoon heti ensimmäisessä sisävuorossaan yhden harhaheiton ja kahden räpylävirheen seurauksena. Tämän jälkeen ulkopeli otti harppauksia eteenpäin, mutta omassa sisäpelissä tilanteiden luonti osoittautui hankalaksi. Avausvuoro oli PuPen osalta paras, mutta parista takatilanteesta ei tullut merkintöjä juoksusarakkeeseen.

Vahvan ulkopelin merkeissä edettiin aina viimeiseen vuoropariin saakka, jolloin Kitee ratkaisi avausjakson itselleen. Ensin Valentin Ikonen puhkoi kakkossauman ja Jiri Pippola löi perään jakson voittolukemiksi 0-5.

Juuso Väisänen tiukassa pesäkilvassa.

Toisella jaksolla PuPe onnistui vihdoin avaamaan juoksutilinsä, kun Kasperi Hämäläinen löi isännät ensimmäistä kertaa johtoon toisessa vuorossa. 1-0-johto kesti vieraiden kolmanteen vuoroon saakka, kunnes Tommi Päivisen välilyönnillä Kitee nousi tasoihin ja samasta tilanteesta seurannut takapesän harhaheitto siirsi vieraat kerralla 1-2-johtoon.

Pitkän vaisumman sisäpelijakson jälkeen PuPe sai viimeisessä vuorossa pienen hurmoksen päälle. Kapteeni Kasperi Laasonen kotiutti ensin välilyönnillä Erkka Gröhnin ja seuraavalla lyönnillä ”Kassu” painoi pallon kolmosluukusta läpi juoksun arvoisesti, joten PuPe taisteli tiukasti jaksovoitosta. Tuo taistelu päättyi kuitenkin nopeasti, kun Kitee löi nopeaan tahtiin kaksi juoksua ja vei toisen jakson 3-4.

Varsinaisen peliajan päälle ehdittiin pelata myös kaksi kierrosta kotiutuslyöntikilpailuja. 3-3-tilanteesta mentiin jatkopareille, jonka jälkeen Kitee oli parempi juoksuin 4-5.


Simo kaatui kahdesti peräkkäin lauantaina – Laasoselle hallikunnari

Lauantaina PuPe kohtasi Simon Kirin kahdesti, joista molemmista peleistä kirjattiin kohtuullisen selkeät voitot ainakin numerollisesti (7-0, 4-0 ja 6-1, 5-2).

Etenkin aamun pelissä PuPe oli vahvasti niskan päällä heti alusta lähtien, eikä Simon tekemät ulkopelivirheet ainakaan helpottaneet sen urakkaa parin ensimmäisen vuoron aikana. PuPe johti kahden vuoron jälkeen 3-0, ja lopullisesti se taputteli jakson kolmannessa sisävuorossaan iskemällä näyttävästi neljä lisäjuoksua. Myös ulkopeli oli rautaa ja jaksotauolle mentiin 7-0-voitolla.

Lukkari Seeti Surakalla riitti tuuleteltavaa Simoa vastaan.

Toinen jakso käynnistyi vähän nihkeämmin sisällä, mutta toisessa vuorossa PuPe iski kolmesti. Ulkopelin jatkuessa vahvana lukkari Seeti Surakan johdolla, ei Simo päässyt missään vaiheessa kunnolla uhkaamaan isäntien avauspelin voittoa. Ottelu päättyi kolmannessa vuorossa hallivuoron päättyessä tilanteessa 4-0.

Päivän toiseen kohtaamiseen kokoonpanot muuttuivat, mutta numerot pysyivät edelleen melko selkeinä. Peli oli kuitenkin huomattavasti tasaisempi pitkiä jaksoja ja hanakasti pelissään hyökännyt Simo käväisi molemmilla jaksoilla johdossa. PuPe kuitenkin ratkaisi molemmat jaksot saamalla juoksuja isommissa ryppäissä jaksojen lopussa. Jaksolukemat kirjattiin 6-1, 5-2.

PuPe-kapteeni Kasperi Laasonen löi kunnarin toisessa Simo-pelissä.

Päivän komeimmasta suorituksesta vastasi toisella jaksolla Kasperi Laasonen, jonka kolmosluukun komea läpilyönti kimpoili pitkin Kuopio-hallin käytäviä ja kapteeni pääsi kipittelemään kohtuullisen harvinaisen hallikunnarin kahden tavallisen juoksun kruunuksi. Tähän loppui Simon kiri ja PuPe korjasi voiton myös päivän toisesta matsista.

Hallikauden pelit päättyivät siis PuPen osalta tähän. Seuraavan kerran pelataankin jo ulkona – näistä lisätietoa myöhemmin.

 

KUVAT: Meri Hyvärinen

Scroll to Top