Mikko Lukkari sopimukseen PuPen kanssa: ”Etuoikeutettu olo”

Helmikuun alusta asti try-out-sopimuksella Puijon Pesiksessä pelannut ja harjoitellut Mikko Lukkari, 21, on solminut ykköspesiskauden 2022 loppuun kestävän pelaajasopimuksen. PuPen riveissä talven kaikki neljä harjoitusottelua jokeripaidassa pelannut kovalyöntinen Lukkari onnistui vakuuttamaan pelinjohdon kyvyillään.

– Mikko tuo joukkueeseen paljon puhdasta lyöntivoimaa. Hän pelasi hallipelit hyvällä tasolla ja ansaitsi näin paikkansa joukkueessa, PuPen pelinjohtaja Altti-Jussi Ronkainen kommentoi.

Kajaanilaislähtöinen Lukkari on pelannut koko tähän astisen uransa kasvattajaseurassaan Sotkamon Jymyssä, mutta nyt on Savon valloituksen aika.

– Tottakai tosi hyvä fiilis sopimuksesta. Etuoikeutettu olo päästä pelaamaan Ykköspesiksen kärkiseuraan ja taistelemaan tosissaan Superpesikseen noususta, Lukkari fiilistelee.

Viime kaudella Suomensarjan pohjoislohkon lyöjätilaston Sotkamon Jymyn paidassa voittanut Lukkari iski 18 otteluun kovat tehot 3+60=63. Koville niiteille on tilausta myös tulevana kesänä.

– Kesän tavoitteet on pelata ehjä ja nousujohteinen kesä joukkueena. Henkilökohtaisena tavoitteena on ehdottomasti auttaa joukkuetta kohti Superpesikseen nousua, Lukkari miettii.

 

Kuva: Saimi Airaksinen

 

Scroll to Top