Nokkalan röyhkeä peli siivitti Puijon selvään voittoon Kuulasta

Iiro Nokkala (kuvassa) oli yksi kentän kuninkaista lauantaina, kun Puijon Pesis  nujersi Ylivieskan Kuulan ja otti tärkeät kolme pistettä. Nokkala löi kolme juoksua, toi neljä ja keräsi 10 kärkilyöntipistettä. Myös ulkona Nokkalan räpylä piti ja heittokäsi toimi. Hänet palkittiin Puijon ykköspalkinnolla.

Puijon voitto oli lopulta selvä ja ansaittu, vaikka Ylivieska toisella jaksolla harhaheiton turvin tulikin juoksun päähän. Peli päättyi 2-0 (10-3, 6-5). Voiton ansiosta Puijo nousi neljänneksi tasapisteisiin Vähäkyrön kanssa. Tavoite sijoittumisesta runkosarjassa viiden parhaan joukkoon on vahvasti elossa.

Nokkala ei suinkaan ollut ainut Puijon Pesiksen onnistujista. Lyöjäjokeri Teemu Nivala kuritti kahden edellisen kauden seuraansa lyömällä viisi juoksua. Toinen lyöjäjokeri Tommi Nissinen antoi tulitukea kolmen juoksun verran.

Puijo esitteli keskiviikkona uuden pelaajan. Etukentälle suomensarjajoukkueesta nostettu Tuomas Luukkonen pelasi alkujännityksestä selvittyään hyvän pelin. Luukkonen teki kolmoselle kaksi tärkeää paloa Kuulan kärkietenijistä ja tiivisti selvästi Puijon etukenttää. Myös toinen etukenttämies eli Nestori Moisio pelasi virheettömän ulkopelin.

-Teimme pienen muutoksen ulkokentälle ja se toimi, analysoi Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen.

Pelinjohtajat eivät yleensä ryhdy kertomaan seuraavan ottelun kokoonpanoja etukäteen, eikä Huttunen tehnyt poikkeusta.

-Joku on sanonut, että voittavaa joukkuetta ei pidä vaihtaa. Saattaa olla, että Luukkonen on kokoonpanossa myös jatkossa, hän kuitenkin suostui valottamaan.

Puijon lukkarina pelasi ensimmäisen kerran tällä kaudella Puijon pesäpallostadionilla normaalisti Imatran superpesisjoukkueessa esiintyvät Joona Sikiö. Juuri 21 vuotta täyttänyt Sikiö suorastaan tyrmäsi Ylivieskan sen kolmannessa sisävuorossa ensimmäisellä jaksolla. Kaksi komeaa polttoheittoa kakkoselle lyhyistä vaihtolyönneistä oli Kuulalle liikaa.

Puijon ykköspalkitun Nokkalan mielestä pelin yleiskuva oli Puijolle myönteinen.

-Lyötiin hyvin, vaikka vastustaja antoikin joitakin juoksuja räpylästä, Nokkala sanoi.

Nokkalan oma peli oli hauskaa katsottavaa. Yleisöä nauratti erityisesti Nokkalan ykkösrajanäpy, joka kiersi täysin Kuulan etukentän ulottumattomiin. Toisen jakson kolmannen tasoittavalla Nokkala näytti, että hänessä on etenijän vikaa. Mies otti kakkoselta huikean lähdön ja oli jo puolivälissä poikkitaivalta, kun pallo nousi Ylivieskan lukkarin Aatu Saastamoisen kädestä.

Puijon kakkospalkinnolla palkittu Antti Rinnevuori pelasi totuttuun tapaan varman pelin, vaikka toisella jaksolla tulikin pari heikompaa lyöntivuoroa.

Kuulan parhaana palkittiin jokeri Joonas Jyrkkä. Kakkospalkinnon sai kaksi juoksua tuonut Aleksi Rantala.

Puijon seuraava peli on keskiviikkona. Joukkue matkustaa Sotkamoon, jossa vastassa on Jymyn kakkosjoukkue Jaguaarit. Lisää pisteitä tarvitaan yhä, jotta kauden tavoitteeseen päästään.

Seuraava Puijon kotiottelu on perjantaina 27.7. Jokioista vastaan. Pelissä tehdään pesäpallohistoriaa, sillä kyse on kaikkien aikojen lyöjäjokerin Sami Joukaisen jäähyväisottelusta.

Kuva: Saimi Airaksinen

Teksti: Mauri Liukkonen

 

Scroll to Top