Pesiskoulun ja Pesisliikkarin ilmoittautuminen on nyt käynnissä!

Puijon Pesiksen pesiskoulu ja pesisliikkari pyörivät myös tänä kesänä!

Tervetuloa mukaan liikkumaan ja oppimaan pesäpallon saloja Puijon Pesiksen järjestämään PeeÄssä Pesiskouluun! Pesiskoulussa opit uutta, saat uusia kavereita, taitosi kehittyvät ja saat onnistumisen sekä ilon hetkiä.

Pesiskoulu alkaa heti kesäloman kärkeen maanantaina 7.6. – vapaita paikkoja on etenkin Martti Ahtisaaren ja Puijonsarven ryhmissä, jonne kaivataan lisävahvistuksia! Pesiskouluun ovat tervetulleita kaikki 2009-2015 syntyneet lapset. Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 6.6.

Lue lisää Pesiskoulusta täältä.

Pesiksen ja liikunnan riemu kuuluu pienillekin! Pesisliikkari on 3-6-vuotiaille lapsille tarkoitettu liikuntaleikkikoulu, jossa tärkeintä on liikunnallisuuteen kannustaminen, ryhmässä toimimisen opettelu sekä monipuolisen liikunnan ja motoristen perustaitojen omaksuminen leikin varjolla. Aktiivisuutta haetaan ilon ja onnistumisten kautta ja alle kouluikäiset lapset pääsevät tutustumaan turvallisesti liikunnan harrastamiseen.

Pesisliikkari alkaa tiistaina 8.6. ja ensimmäisellä viikolla on ilmainen kokeilukerta. Toimintaa järjestetään kerran viikossa kahdella kentällä. Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 13.6.

Lue lisää Pesisliikkarista täältä.

Scroll to Top