Pöytyä sai haluamansa Puijon pesäpallostadionilla

Pöytyän Urheilijat sai keskiviikkoiltana haluamansa Puijon pesäpallostadionilla. Ykköspesiksen kauden yllätysjoukkue voitti Puijon Pesiksen kolmen pisteen arvoisesti ja sijoittuu runkosarjassa kolmanneksi. Se takaa joukkueelle kotiedun jatkopeleissä Manse PP:tä vastaan.

Pujon kauden viimeinen peli päättyi 0-2 (6-9, 4-6). Jälleen kerran Puijo voitti ottelun kolmostilanteet, mutta siitä huolimatta joutui taipumaan vieraille molemmilla jaksoilla. Pöytyän ulkokenttä piti hyvin takatilanteissa, niin kuin se pelinjohtaja Jukka-Pekka Niittymäen mukaan on pitänyt koko kauden ajan.

Puijon pelinjohtaja Mikko Pirhonen sanoi pelin jälkeen, että joukkue olisi halunnut voittaa ottelun ja jättää kaudesta paremman kuvan uskolliselle kotiyleisölle. Valmistautuminen runkosarjan sijoituksen kannalta merkityksettömään otteluun oli Pirhosen mukaan kuitenkin vaikeaa.

Puijon vakiokokoonpanosta olivat poissa ykköskärjen kotiuttajana loppukauden pelannut Ismo Huotari, kotiuttajajokeri Roope Haapsalo ja kakkoskoppari Altti-Jussi Ronkainen. Taitojaan pääsivät jälleen näyttämään nuoret Nestori Moisio ja Valtteri Pirinen.

Kotiutuksissa onnistui tällä kertaa parhaiten jokerina pelannut Veikka Keinänen, joka löi kolme juoksua. Keinänen näytti mallia Puijon Pesiksen pesiskoululaisille, jotka saivat ottelun tauolla todistuksensa. Keinänen toimi pesiskoulun rehtorina.

Hyvän pelin pelasivat jälleen kerran myös kentän parhaana palkittu Ville Pietinen ja lukkari Joona Sikiö, joka sai Puijon ykköspalkinnon.

Teksti: Mauri Liukkonen

 

Scroll to Top