Puijo hamuaa lisäpisteitä Kempeleen Kiriltä

Puijon Pesis pääsee keskiviikkona mittamaan oman tasonsa pelissä Ykköspesiksen kärkijoukkuetta vastaan. Ottelu sarjan kakkosena tällä hetkellä majailevaa Kempeleen Kiriä vastaan alkaa Puijon pesäpallostadionilla kello 18.

-Kempeleellä on jokaisessa pelissä isot panokset, koska joukkue taistelee runkosarjan voitosta ja suorasta noususta Superpesikseen. Puijo voi lähteä rennoin mielin haastamaan Kiriä. Meillä ei ole ottelussa kuin voitettavaa, sanoo Puijon kokenut kotiuttajajokeri Tommi Nissinen.

Keskiviikon ottelua seurataan tarkasti myös Siilinjärvellä. SiiPe tappelee edelleen runkosarjan voitosta. Se onnistuu kuitenkin vain, jos Kempele menettää pisteitä kahdessa jäljellä olevassa ottelussaan.

Pelin henki on Nissisen mukaan kuitenkin se, että ottelua lähdetään aina voittamaan, eikä muiden joukkueiden sijoituksia vilkuilla. Viiden pelin voittoputkestaan huolimatta Puijo itsekin tarvitsee lisäpisteitä, jotta kauden päätavoite eli sijoittuminen runkosarjassa viiden parhaan joukkoon varmasti saavutettaisiin.

Puijo on sarjassa tällä hetkellä neljäntenä 27 pisteellä. Viidentenä on Vähäkyrö, jolla on kaksi pistettä vähemmän. Vähäkyrön on voitettava viimeinen pelinsä Ylivieskaa vastaan, jotta sillä olisi mahdollisuus ohittaa Puijo.

Kuudentena oleva Ulvila ei enää teoriassakaan pysty saavuttamaan Puijoa, koska joukkueella on neljä pistettä vähemmän ja jäljellä vain yksi ottelu.

Pöytyä on ainoa joukkue, joka onnistuessaan voi kammeta Puijon ulos viiden parhaan joukosta. Pöytyä tarvitsee kuitenkin ainakin neljä pistettä jäljellä olevista otteluistaan Mansea ja SiiPeä vastaan.

Puijon tavoite on siis täysin selvä: Kempele-pelistä lähdetään hakemaan lisäpisteitä, jotta kaikki olisi omissa käsissä eikä muiden pelejä tarvitsisi jännittää.

Puijo kävi toukokuussa Kempeleessä häviämässä vieraspelinsä rumin numeroin. Nissisen mukaan tuota peliä ei tarvitse muistella, koska alkukauteen verrattuna joukkueen peli on parantunut selvästi.

Nissinen tuntee vastaan asettuvan joukkueen hyvin, sillä hän pelasi kaudella 2014 Kirissä. Tuon kauden joukkueesta tosin on Nissisen laskujen mukaan jäljellä vain neljä pelaajaa. Kiri vahvisti joukkuettaan kesken kauden, kun talousvaikeuksissa painiskeleva Oulun Lippo päästi pelaajiaan menemään.

Helppoa juoksujen lyöminen Kempeleen vahvasta ulkokentästä ei olekaan. Lukkari Jani Lassila on sarjan parhaita ja polttolinjaa on vaikea puhkoa. Nissinen arvioi, että etukentällä tuhoisaa jälkeä tehneen Onni Määtän loukkaantuminen on kuitenkin jossain määrin haavoittanut Kirin ulkopeliä.

-Kirin takakenttää kannattaa myös haastaa, Nissinen sanoo.

Se nähtiin viime viikon torstaina. kun SiiPe vieraili Kempeleessä. SiiPen Roope Räisänen löi takaa läpi kolme kertaa. Kahdesti pallo pomppasi Kempeleen onneksi mainostauluista takaisin koppareille ja vain yksi lyönti painui kauas maisemiin.

Kempeleen jokerit ovat sarjan eliittiä. Koko kauden Kirissä pelannut Matti Korhonen on lyönyt 62 juoksua 20 ottelussa, mikä tekee 3,1 juoksua ottelua kohden.

Kesken kauden Oulusta mukaan tullut Marko Pelkonen on vielä hurjemmassa vauhdissa. Pelkonen on pelannut vain kuusi ottelua, joissa hän lyönyt 31 juoksua eli 5,2 juoksua per ottelu.

-Pelkonen on sarjan paras kotiuttaja. Voisi sanoa, että hän pelaa väärässä sarjassa, Nissinen sanoo.

Huonosti ei ole sujunut välivuoden jälkeen pelitouhuihin palanneen Nissisen oma kausikaan. Hän on lyötyjen juoksujen tilastossa viidentenä 40 täpällä.

Ottelu Puijon Pesis vs Kempeleen Kiri alkaa keskiviikkona 8.8. kello 18 Puijon pesäpallostadionilla.

Teksti: Mauri Liukkonen

 

 

 

Scroll to Top