Puijo otti täyden pistepotin tasapainoisella pelillä

Puijon Pesis otti sunnuntaina tuiki tärkeät pisteet Ulvilan Pesä-Veikoilta hyvällä ja tasapainoisella pelillä. Ulvila taipui ilman suuria virheitä pelanneelle Puijolle selvin numeroin 2-0 (6-2, 5-1). Kyse oli niin sanotusta kuuden pisteen voitosta, sillä kumpikin joukkue hamuaa edelleen runkosarjassa viiden parhaan joukkoon ja sitä kautta jatkopeleihin.

Sunnuntain pelin jälkeen Ulvila on kuudentena 15 pisteellä ja Puijo seuraavana 14 pisteellä.

– Kaiken tapahtuneen jälkeen voitto maistuu todella hyvältä, sanoi Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen. Hän viittasi viime viikon peliin Siilinjärven Pesistä vastaan. Pelissä kaksi Puijon pelaajaa sai ensimmäisessä vuoroparissa pallon päähänsä ja joutui jättämään pelin kesken.

Loukkaantuneista pallon silmäänsä saanut Lassi Vuorela ei palaa pelikentille vähään aikaan. Altti-Jussi Ronkainen sen sijaan pelasi jo sunnuntaina.

Tyytyväinen Huttunen oli ennen kaikkea joukkueensa ulkopeliin, joka hänen mukaansa nyt näytti siltä, mitä on koko alkukausi toivottu.

-Vastustajan tilanteita kyettiin purkamaan ja takatilanne piti hyvin, Huttunen eritteli.

Täysin virheetöntä ulkopeliä Puijokaan ei toki pelannut. Ulvilan kotiuttajajokeri Petri Kulmala löi ensimmäisessä vuoroparissa kahden juoksun arvoisen läpilyönnin kakkospuolelta. Pallo meni maisemiin Puijon ulkopelaajan räpylän alta.

Se jäi kuitenkin koko pelin ainoaksi isoksi ulkopelivirheeksi. Pieniä räpellyksiä lukuun ottamatta räpylä piti hyvin ja tarvittavat palot saatiin tehtyä.

Puijo hallitsi peliä koko ajan, minkä myös Ulvilan pelinjohtaja Janne Lähde myönsi. Pelinhallinta oli selvästi Puijolla, vaikka kolmostilanteet jakautuivatkin kohtalaisen tasaisesti (19-15). Kotiutustehoissa Puijo jätti Ulvilan jalkoihinsa.

Mailan varressa kunnostautuivat molemmat Puijon kotiuttajajokerit. Ykköspalkinnolla palkittu Tommi Nissinen (kuvassa) löi neljä ja Teemu Nivala kolme juoksua. Waltteri Hämäläinen säesti hyvin kahdella lyödyllä juoksulla.

Puijon nopeat miehet eli muutaman pelin tauon jälkeen miehistöön palannut Roope Koskelainen ja jokerina pelannut Niko Asunmaa löivät kumpikin kunnarin tyhjään kenttään. Koskelaisen lyönti sujahti kakkospuolelta läpi Tuukka Mansikkamäen räpylän alta. Asunmaa puolestaan yllätti Ulvilan kopparit keskelle suuntautuneella komealla lyönnillä.

Mailaa käyttivät tehokkaasti myös Iiro Nokkala ja Teemu Huhtakangas. Kumpikin keräsi viisi kärkilyöntiä hyvillä prosenteilla.

Ulkona kunnostautui jälleen kerran kentän parhaana palkittu Antti Rinnevuori, jonka syöksykopit olivat näyttävää katseltavaa. Polttolinjassa Hämäläinen teki tukun paloja, vaikka enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia.

Ulvilan joukkueesta palkittiin ykköspalkinnolla tehokkaasti vaihtanut Mansikkamäki ja kaksi juoksua lyönyt Petri Kulmala. Lukkari Mikko Talvitie pelasi hyvän ulkopelin, vaikka ei saanutkaan Puijon mailamiehiä kuriin.

Puijo kohtaa seuraavaksi Lievestuoreen vieraissa keskiviikkona. Siitä viikon päästä on vuorossa kolmas Savon paikallisottelu, kun vastaan Puijon pesäpallostadionilla asettuu Siilinjärven Pesis.

Kuva: Saimi Airaksinen

Teksti: Mauri Liukkonen

Scroll to Top