Puijo voitti Lievestuoreen ja tarrautui kiinni välieräpaikkaan

Savolaisilla pesäpallojoukkueilla on perinteisesti ollut vaikeaa, kun vastassa on ollut Lievestuoreen Kisa. Tämä piti paikkansa myös sunnuntaina Puijon Pesiksen vieraillessa Laukaassa. Puijo väänsi voiton ja kaksi pistettä vasta kotiutuslyöntikilpailun jälkeen. Peli päättyi 1-2 (5-3, 1-7, 1-1, 1,3).

Peliä ei pelattu tällä kertaa Kisan kotikentällä Lievestuoreella, vaan jalkapallokentällä Laukaan taajamassa. Jalkapallokentän pehmeä tekonurmi aiheutti alussa vaikeuksia molempien joukkueiden ulkokentälle. Räpylävirheitä tuli tavallista enemmän läpi koko ottelun.

Voiton ansiosta Puijo tarrautui jo melko tiukasti kiinni Ykköspesiksen välieräpaikkaan. Puijo kipusi sarjataulukossa neljänneksi 27 pisteellä. Lauantaina Puijolle hävinnyt Pöytyä kompastui sunnuntaina Sotkamoon ja on nyt jo neljä pistettä kuopiolaisten takana.

Viimeisessä välieräpaikassa on kiinni Vähäkyrö, joka on viidentenä kaksi pistettä Puijon takana. Vähäkyröllä on kaiken lisäksi pelattuna yksi ottelu Puijoa enemmän.

Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen luonnehti peliä tyypilliseksi peliksi Lievestuoretta vastaan.

-Niin kauan kuin muistan, Lievestuore on ollut vaikea vastustaja. Joukkue on perinteisesti kovalyöntinen porukka, Huttunen sanoi.

Puijo sai peliin heikon alun. Lievestuore rakensi tehokkaasti takatilanteita ja takoi myös juoksuja. Kolmannen vuoroparin aloittavalla Kisa johti peliä jo 4-0.

Puijo vastasi saman vuoroparin tasoittavalla. Tommi Nissinen löi avausjuoksun pussinpohjalyönnillä, jonka palautusta Kisan lukkari Miika Keski-Petäjä ei saanut kiinni. Sen jälkeen Roope Koskelainen kotiutti Nestori Moision.

Neljännen tasoittavalla Puijo pääsi jo juoksun päähän, kun Teemu Nivala löi kotiin Joona Sikiön. Siihen Puijon juoksut kuitenkin jäivät ja Kisa vei jakson.

Toisen jakson toisessa vuoroparissa Puijon peli alkoi luistaa, osin Kisan ulkokentän avustuksella tosin. Lassi Vuorelan (kuvassa) hidastettu kotiutuslyönti oli sen verran vaikea Kisan polttolinjalle, että polttoheitto sujahti kotipesän takana olleen verkkoaidan taakse. Tuloksena oli kaksi juoksua.

Jo tätä ennen Sikiön takakentän lyönti painui maisemiin. Takarajatuomari empi pitkään ja näytti lopulta laitonta lyöntiä, vaikka toinen Kisan koppareista painui täysillä metsään karanneen pallon perään.

Toisen jakson loppu olikin rallattelua. Myrkkyä Kisan ulkokentälle olivat etenkin Puijon ykköspalkitun Vuorelan tarkat sijoitukset polttolinjaan. Puijo johti jaksoa 7-0 ennen kuin Kisan jokeri Olli Kiiveri löi joukkueensa ainokaisen.

Supervuorossa Puijon juoksun löi jälleen Vuorela ja Kisan juoksun Kiiveri.

Kotiutuslyöntikilpailussa Puijon pareista onnistuivat Tommi Nissinen – Niko Asunmaa, Ismo Huotari – Roope Koskelainen ja Waltteri Hämäläinen – Nestori Moisio.

Puijon pelinjohtaja Huttunen oli luonnollisesti tyytyväinen siihen, että joukkue alun vaikeuksien jälkeen kokosi itsensä ja venyi jo viidenteen perättäiseen voittoon.

-Teimme niitä asioita, joista oli sovittu ennen ottelua. Lyöntipaikat oli katsottu etukäteen ja aika hyvin niihin osuttiinkin, Huttunen sanoi.

Puijon kakkospalkinnon sai Antti Rinnevuori, joka onnistui jälleen kerran hyvin vaihtolyönneissään. Hyvän pelin pelasi myös kärkietenijä Niko Asunmaa, joka meni röyhkeästi kentälle.

Puijon seuraava peli on jo keskiviikkona, jolloin Puijon pesäpallostadionille saapuu runkosarjan voittoa havitteleva Kempele.

Kuva: Saimi Airaksinen

Teksti: Mauri Liukkonen

Scroll to Top