Puijon Pesiksen ensi kauden joukkue on valmis: ”Levollinen fiilis joukkueen rakenteesta”

Tulevan kauden joukkueensa kasaan saanut Puijon Pesis lähtee miesten Ykköspesikseen isojen muutosten kautta, mutta isojen satsauksien kanssa.

Vaihtuvuus on ollut kohtuullisen suurta, mutta siitäkin huolimatta joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa. Aiemmin julkaistujen pelaajasopimusten lisäksi PuPen viime kauden pelaajaksi yleisöäänestyksellä valittu lukkari Seeti Surakka jatkaa kuopiolaisten väreissä, kuten myös ensimmäisen kautensa PuPen kopparina pelannut Okko Räty. Jatkosopimuksen allekirjoittivat myös kokeneet Waltteri Hämäläinen ja Tuisku Tuovinen.

Kuopiolaisten pelinjohdosta vastaa viime kaudella jo päävalmentajan ja 2. pelinjohtajan saappaissa ollut Altti-Jussi Ronkainen, joka tarttuu nyt viuhkaan – pitkän työn seuran eteen tehneen Jaska Huttusen jätettyä pesiskentät tältä erää taakse. Ronkaisen vierelle 2. pelinjohtajaksi tulee pitkään SiiPessä eri sarjatasoilla pelannut Otto Hoffren.
– Tärkeää oli, että saatiin koko joukkueen runko meidän omiksi sopimuspelaajiksi, eikä olla lainasopimusten varassa. Edelliskauden rungon päälle oli hyvä rakentaa uutta ja nuorissa on varaa kehittyä talven aikana vielä paljon, Ronkainen mietti.

Kuluneen kesän joukkueen rivit harvenivat etenkin lyöntipuolelta, kun lyöjäjokerikaksikko Kasperi Laasonen ja Teemu Nivala eivät jatka joukkueessa. Sotkamon Jymyn lainapelaajat Niko Tuikka ja Atte Kuosmanen palaavat takaisin Jymyn rinkiin, ja viime kausina paljon loukkaantumisista kärsinyt Juuso Väisänen päätti kauden jälkeen ripustaa piikkarit naulaan.

Johtajuutta Pohjanmaan suunnalta

Lähtijöiden tilalle on löytynyt täsmähankintoina kokeneita pelimiehiä, sekä ripaus nuoruutta. Kokemusta, lyöntivoimaa ja johtajuutta tuovat viime kaudella Vähänkyrön Viestissä pelannut Markus Lehtiniemi, sekä Alavuden Peli-Veikoista saapuva Joonas Riikilä. 28-vuotias VäVi-kasvatti Lehtiniemi on pelannut urallaan kolme kautta Superpesistä Koskenkorvan Urheilijoiden ja Pattijoen Urheilijoiden riveissä. Ykköspesiksestä kokemusta löytyy VäVin lisäksi Oulun Liposta ja Ylivieskan Kuulasta. Taitava vasuri tuo PuPelle kotiutusvoiman lisäksi runsaasti aseita myös vaihtolyöntipeliin. Viime kaudella Lehtiniemi keräsi 81 kärkilyöntiä 22 ottelussa.

Nurmon Jymyssä pesäpallo-oppinsa saanut Riikilä, 25, oli viime kaudella APV:n ykköspesisjoukkueen ehdoton luottopelaaja ollen joukkueensa ykkönen kaikissa tilastoissa. 22 runkosarjan ottelussa Riikilä löi 2+30=32 juoksua ja tuotuja kertyi 25. Kärkilyöntejä mies keräsi 96 kappaletta, sijoittuen tilastossa koko sarjan kymmenenneksi. Neljä edellistä kautta APV:tä edustanut Riikilä on pelannut urallaan kolmella kaudella myös Superpesistä (JymyJussit, Alajärvi).
– Lehtiniemestä saamme kovan luokan kotiuttajajokerin ja ulottuvalle Riikilälle on kaavailtu isoa tonttia meidän linjasta, varsinkin kun Väisänen sieltä lopetti, Ronkainen suunnitteli.

Pohjalaiskaksikon lisäksi Siilinjärven Pesiksessä useamman kauden niin Superpesistä kuin Ykköspesistä pelannut kärkietenijä Eemeli Paldanius solmi PuPen kanssa sopimuksen. Miro Kähkönen tekee vuoden tauon jälkeen paluun SiiPestä PuPe-paitaan, ja nuorta voimaa edustuksen riveihin tuovat niin ikään SiiPestä saapuvat Elias Huttunen, 18, ja Veeti Venäläinen, 17, jotka pääsevät talven aikana tappelemaan pelipaikoista.
– Itsellä on aika levollinen fiilis joukkueen rakenteesta. Edelliseen vuoteen nähden oli isompi vaihtuvuus, mutta tästä sitä lähdetään tutustumaan uusiin naamoihin heti tämän viikonlopun aloitusleirillä, Ronkainen summasi.

Puijon Pesis kaudella 2022:

Elias Huttunen
Waltteri Hämäläinen
Miro Kähkönen
Markus Lehtiniemi
Nestori Moisio
Misa Märsylä
Eemeli Paldanius
Ilari Penttinen
Valtteri Pirinen
Joonas Riikilä
Okko Räty
Seeti Surakka
Antti-Jussi Toropainen
Tuisku Tuovinen
Veeti Venäläinen

Valmennus ja pelinjohto:
Altti-Jussi Ronkainen & Otto Hoffren

Scroll to Top