Puijon Pesis mukana Ykköspesiksen molemmissa sarjoissa

Pesäpalloliitto on päättänyt, että sekä naisten että miesten Ykköspesiksen sarjakausi alkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Puijon Pesis on mukana molemmissa sarjoissa. Naisten joukkueelle eli Puijottarille kausi on ensimmäinen Ykköspesiksessä.

Puheenjohtaja Aleksi Eskelinen sanoo, että seura haluaa pitkältä tuntuvan ja erikoislaatuisen kevään jälkeen tarjota pohjoissavolaisille kesällä pesäpalloelämyksiä, iloa ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

– Koronaviruksen vuoksi toimimme kesällä terveys edellä. Se edellyttää erityisjärjestelyitä, jotka koskevat niin pelaajia, toimihenkilöitä kuin katsojiakin. Onneksi Puijon stadionin suuri katsomo mahdollistaa sen, että turvavälit voidaan pitää riittävän suurina, Eskelinen sanoo.

Hän kiittää seuran yhteistyökumppaneita, joiden sitoutuminen seuran tukemiseen on vaikeassa tilanteessa ollut kiitettävää. Erityiskiitos menee miesten joukkueen pelaajille ja pelinjohdolle, jotka ovat tinkineet omista korvauksistaan.

– Ilman yhteistyökumppaneiden sitoutumista ja pelaajien vastaantuloa kauteen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista, Eskelinen sanoo.

Urheilullisesti kaudesta on tulossa mielenkiintoinen. Naisten joukkueelle kausi on seurahistorian ensimmäinen Ykköspesiksessä. Miesten joukkue puolestaan on yksi sarjan ehdottomia ennakkosuosikkeja.

Miesten Ykköspesikseen osallistuu alkavalla kaudella vain yhdeksän joukkuetta. Laukaan Urheilijat, Ulvilan Pesä-Veikot ja Vähänkyrön Viesti eivät ole mukana. Poikkeusolot näkyvät myös niin, että sarjasta ei voi pudota. Nousu Superpesikseen sen sijaan on mahdollista.

Sekä naisten että miesten sarjajärjestelmät ja otteluohjelma julkistetaan ensi viikolla.

Scroll to Top