Puijottaret vahvempi kotiutuslyöntikilpailussa

Keskiviikkona Puijottaret saa helteiseen Kuopioon vieraakseen Jyväskylän Kirittäret. Joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa taistellaan jatkon kannalta tärkeistä pisteistä ja ottelusta muodostuu odotetun tiukka. Puijottaret vääntää kuitenkin pitkän kaavan kautta voittoon lukemin 2-1( 8-4, 3-4, 0-0, 2-1).

Ensimmäinen jakso alkaa vauhdikkaasti ja molemmat joukkueet onnistuvat luomaan tilanteita. Kirittäret lahjoittaa Puijottarille harhaheitolla peräti neljä juoksua. Kolmannen aloittavalla Kirittäret käynnistää loppukiriä ja onnistuu kaventamaan tilanteen 5-4. Puijottarien tullessa kolmannen kerran sisälle, Anni Ollikainen puhkaisee takakentän ja laittaa kunnarillaan sinetin ensimmäisen jakson voitolle lukemin 8-4.

Toinen jakso etenee tasaisesti ja molemmat joukkueet pelaavat tarkkaa ulkopeliä. Kirittärien tehokkaimpana jatkaa joukkueensa kakkospalkittu Ella Mäkelä (4 lyötyä). Tiukkojen vaiheiden jälkeen Kirittäret lähtee neljännen tasoittavalle 3-3 tilanteessa ja tarvittavan juoksun irrotessa väärällä, siirrytään supervuoroon.

Puijottaret esittelee supervuorossa kauden parhainta ulkopeliään ja molemmat joukkueet jäävät vuorollaan ilman juoksuja. Kotiutuslyöntikilpailussa Kati Pelander ja Heli Kettukangas lyövät juoksut ja Puijottaret siirtyy ulkokentälle. Puijottarien ulkopelin kestäessä Kirittäret onnistuu juoksun teossa vain kerran ja pitkä ottelu päättyy Puijottarien voittoon.

Kauaa ei ehdi Puijottaret hellepelistä palautua, sillä seuraavan kerran pelataan jo perjantaina. Iltapäivän otteluun saapuu vieraaksi Lappeenrannan PesäYsit, joilta viime viikolla napattiin kaksi pistettä.

Teksti: Carita Vuorenmaa

Scroll to Top