Puijottarien historiallisesta kauden avauksesta tuloksena tiukka tappio

Puijottaret kohtasi tiistaina Puijon pesäpallostadionilla seurahistorian ensimmäisessä naisten Ykköspesis-ottelussa Oulunsalon Vasaman. Kiihkeän ja kuuman kamppailun jälkeen pisteet matkasivat Oulunsaloon, mutta kentällä nähtiin pirteä ja yllätysvalmis Puijottarien nousijajoukkue. 

Ottelu starttasi käyntiin ryminällä, kun Puijottaret hyökkäsi Ykköspesis-historiansa ensimmäiseen vuoropariin aloittavalla sisävuorolla. Puijottarien ykköskärki pääsi kentälle ja tilannetta rakentui hyvin. Kotiutusyritykset jäivät kuitenkin vajaiksi ja näin myös juoksut saamatta. Oulunsalo löi ensimmäisen pisteen juoksusarakkeeseensa ensimmäisessä sisävuorossaan, kun Maria Kankaanpään lyönti kantautui takakentälle koppariosaston eteen ja Linda Viita ehti kotipesään.

Ensimmäisen vuoroparin aikana turhat alkujännittämiset oli saatu vähitellen molempien joukkueiden osalta pois harteilta ja peli kehittyi koko ajan ottelun edetessä. Alkujännitykset harteiltaan karisti myös Oona Majoinen, joka pamautti nollatilanteessa vapaalla lyönnillään pallon kakkosluukusta maisemaan. Majoinen kiersi kunniaa ja näin Puijottaret pääsi juhlimaan historiansa ensimmäistä Ykköspesis-kunnaria.

Majoisen lyömä juoksu ei jäänyt vuoron ainokaiseksi, vaan pelinjohtokaksikko Penttinen & Pulkkinen yllätti OsVan ulkokentän juonillaan. Ykkös-kolmostilanteessa lyömässä ollut Salla Vertanen löi ensimmäisen merkatun vaihtolyöntinsä laittomaksi, jonka seurauksena etenemässä ollut Iiris Huotari joutui palaamaan ykköspesälle. Oulunsalon ulkokentän odottaessa tilanteen rauhoittavaa lyöntiä, merkissä olikin yllätysotto, jonka Vertanen viimeisteli hienolla varsilyönnillä. Majoinen ehti tästä lyönnistä kotiin ja Puijottaret siirtyi ottelussa 2-1 johtoon.

Oulunsalo tuli omalla tasoittavalla sisävuorollaan pelissä tasoihin, kun Tuija Ahonen karkasi kolmospesältä kotiin, takakentälle tippuneen Sara Kinnusen lyönnin seurauksena. Puijottarien kolmas sisävuoro oli tulokseton, rakennetusta tilanteesta huolimatta. OsVan Sanni Nättinen puolestaan löi Tuija Ahosen merkistä kotiin ja vierailijat siirtyivät 2-3 johtoon. Neljännen aloittavalla Rebecca Penttinen kotiutti erinomaisella lyönnillään Aino Monosen ja tasasi tilanteeksi 3-3 uransa ensimmäisellä Ykköspesis-juoksullaan. Ensimmäisen jakson ratkaisu nähtiin kuitenkin OsVan tasoittavalla sisävuorolla, kun Sara Piispanen löi pallon takakentälle ja Vilja Taipiaisen juostessa kotipesään vierailijat juhlivat ensimmäisen jakson voittoa.

Jaksotauolla uusia juonia punonut Oulunsalon joukkue iski toisen jakson alkuun kovalla ryminällä. Vierailijoiden painavat lyönnit löysivät tiensä useasti kenttään ja OsVa nakutti pisteitä yksitellen taululle. Oulunsalo löi ensimmäisellä lyöntivuorollaan peräti viisi juoksua ja Puijottaret laitettiin ahdinkoon heti toisen jakson alussa. Puijottarien toisen jakson avaussisävuorossa nähtiin paljon tunteita herättänyt tilanne, jossa Puijottarien takaetenijä Sini Suihkon tuomittiin estäneen OsVan ulkopelaajaa ja häirinneen tämän pelisuoritusta. Tästä tilanteesta seurauksena kaksi paloa ja lisää lämpöä Puijon pesäpallostadionin katsomoon.

Oulunsalo sai oman flow-tilansa päälle turpakäräjien jälkeen ja se takoi pisteitä taululle toisessa sisävuorossaan. Vilja Taipiainen avasi ilotulituksen lyömällä kunnarin ja yhden tavallisen juoksun, jota säestivät Sara Kinnusen, Sanni Nättisen sekä Maria Kankaanpään lyömät pisteet. OsVan erinomaisen sisävuoron huipensi Marjaana Kelton kunnari tyhjään kenttään ja näin vierailijat siirtyivät peräti yhdentoista juoksun johtoon. Puijottarien kuparisen toisella jaksolla rikkoi Rebecca Penttinen, joka kotiutti Salla Eteläpään Puijottarien toisessa lyöntivuorossa ja kavensi tilanteeksi näin ollen 1-11.

Puijottaret aloitti kovan takaa-ajon kolmannessa vuoroparissa, kun yksittäisten ulkopelillisten onnistumisten kautta oma peli lähti jälleen rullaamaan. Ulkovuoro ilman päästettyjä juoksuja nostatti hyvän hengen päälle, lähdettäessä omaan tasoittavaan sisävuoroon. Myös sisäpelissä alkoi tapahtua. Ensin Anni Ollikainen kotiutti uransa ensimmäisellä Ykköspesiksessä lyödyllä juoksulla Aurora Mäkisen, jonka jälkeen Aino Mononen löi niin ikään ensimmäisen Ykköspesis-juoksunsa Salla Eteläpään kirmatessa kotipesään.

Joensuun Mailan Superpesis-joukkueesta kaksoisedustuksen myötä Puijottarien paitaan tiistaiksi saatu Nora Pulkkinen jatkoi rytinää pamauttamalla pallon ajolähdössä kakkosluukusta maisemaan. Tuloksena pajatson tyhjennys, neljä juoksua ja Puijottaret neljän juoksun päähän taistelemaan jaksovoitosta. Tämän perään pikkusisko Siiri Pulkkinen kotiutti Noran ja tilanteeksi kaventui 8–11.

Hyvä henki jatkui vielä viimeisessä ulkovuorossa, mutta ottelun ratkaisujuoksun löi Tuija Ahonen, joka kotiutti Annika Toikan. Puijottaret sai vielä tasoittavassa sisävuorossaan Nora Pulkkisen lyömänä yhden kavennusjuoksun, mutta kiri loppui samaan aikaan kuin kotijoukkueen lyöjätkin. Näin ollen kolme pistettä lähti vierasjoukkueen matkaan Oulunsaloon jaksovoitoin 0-2 (3-4, 9-12)

Puijottarien kausi jatkuu lauantaina Pohjanmaalla, kun joukkue matkaa Lappajärven Veikkojen vieraaksi. Ottelu käyntiin Veikkolassa klo 17.

Teksti: Miska Peltoniemi
Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top