PuPe avasi ulkokauden tyylikkäällä voitolla Ylivieskasta

Tulevana lauantaina käynnistyvään Ykköspesiskauteen valmistautuva Puijon Pesis avasi vihdoin harjoituspelikautensa myös ulkokentillä. Joukkueen matka taittui sunnuntaina Ylivieskaan, jossa harjoitusvastustajana toiminut Kuula joutui taipumaan PuPen käsittelyssä puhtaasti jaksoin 2-0 (2-0, 7-2).

Viileän ja sateisen kevään keskelle sattui tällä kertaa mitä mainioin pelikeli, kun Suvannon uudistetulla nurmella päästiin pelaamaan oikein kesäisessä yli 15 asteen lämpötilassa auringonpaisteessa. Lieneekö tässä myös osasyy sille, että yleensä niin hankala ulkokauden avaus tuotti tällä kertaa paljon onnistumisia kuopiolaisten laariin. Etenkin ulkopeli oli läpi ottelun erittäin hyvällä tasolla eikä räpylävirheitä juurikaan sattunut. Etukentän kolmikko Lassi VuorelaNestori MoisioRoope Koskelainen luuti paloja hyvällä prosentilla ja ansaitsee tästä erikoismaininnan.

Myös mailan varressa onnistumisia tuli laajalla rintamalla, vaikka etenkin avausjaksolla tehot olivat vielä hivenen kevätvireessä. Vuorelan ja Veikka Keinäsen lyömät juoksut riittivät kuitenkin jaksovoittoon, kun kotijoukkue Kuula jäi nollille. PuPen ulkopelin lujuudesta kertoo jotain myös se, että kotijoukkue sai avausjakson ensimmäisen kolmostilanteen vasta viimeisessä vuorossa.

Toisen jakson startti oli kuopiolaisittain tyrmäävä. Jaksolle uudistettu kärkimiehitys rakenteli tilannetta ja Ylivieska avitti kolmospesän harhaheitollaan vieraat ensin 0-2-johtoon. Ismo Huotari näpäytti heti perään Vuorelan kotiin ja vuoron lopussa Keinänen täydensi vieraiden johdon 0-4:ään. Toisessa vuorossa Ylivieska sai kun varkain kirivaihteen päälle, kun Tuomo Raution täydellinen siivu keskelle takakenttää yllätti PuPen kopparit. Ajotilanteessa tulleesta läpilyönnistä PuPe selvisi kuitenkin vain kahdella takaiskulla.

Jakson lopulla PuPen jokeri Tommi Nissinen sai myös avattua juoksutilinsä ja johdatti vieraat lopulta jaksovoittoon 2-7. Näin PuPe otti tyylikkään voiton puhtaasti jaksoin 0-2. Kuopiolaisten harjoitusottelut jatkuvat jo huomenna tiistaina, kun Ykköspesiskauden kenraaliharjoituksessa vastaan marssii paikallisvastustaja Siilinjärven Pesis. Ottelu pelataan Puijonlaaksossa klo 18.00.

Scroll to Top