PuPe haastaa sarjan ennakkosuosikin

Puijon Pesiksen miesten ykköspesisjoukkue haastaa perjantai-iltana Kuopio-hallissa sarjan ensi kesän ennakkosuosikin ja paikallisvastustajansa Siilinjärven Pesiksen. Ottelu alkaa kello 19.30.

PuPen pelinjohtaja Jaska Huttunen odottaa runsasjuoksuista ottelua.

– Luultavasti molemmat joukkueet pelaavat rohkeaa peliä niin sisällä kuin ulkonakin. Tuskinpa kumpikaan jakso päättyy 0-0, Huttunen pohdiskelee.

PuPen talviharjoittelu on hänen mukaansa sujunut hyvin ja pahimmilta loukkaantumisilta on vältytty. Harjoituspelejä joukkue on tähän saakka pelannut kaksi, molemmat Kajaani-hallissa ykköspesikseen noussutta Sotkamon Jymyn kakkosjoukkuetta vastaan.

Ensimmäisen pelin PuPe voitti, mutta viime sunnuntaina  tuli takkiin ja molemmat jaksot menivät Jymylle.

-Siitä lähdetään perjantai-iltana parantamaan, Huttunen lupaa.

Mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia PuPen joukkueessa ovat Teemu Huhtakangas ja Teemu Nivala.  Huhtakangas pelasi viime kaudella Jyväskylän Lohessa, jossa hän löi runkosarjassa peräti 128 kärkilyöntiä. Nivala puolestaan löi Ylivieskan Kuulalle 41 juoksua eli enemmän kuin yksikään PuPen pelaajsta viime kaudella.

Paluumuuttajia ovat Waltteri Hämäläinen ja lyöjäjokeri Tommi Nissinen.

Viikonloppuna Puijo testaa Joona Mäkelää, joka viime kaudella pelasi Superpesikseen nousseen Haminan ykköskärjessä. Viikonlopun peleissä Mäkelä sisällä pelaa ykköskärjessä ja ulkona polttolinjassa.

Lauantaina PuPe kohtaa klo 12.30 alkavassa ottelussa sarjanousija Jokioisten Koetuksen. Jokioinen nousu varmistui viime syksynä, kun se voitti Suomensarjan loppupeleissä PuPen kakkosjoukkueen.

– Mielenkiinnolla odotan tätäkin peliä. En tunne joukkueesta muita kuin pelinjohtaja Mika Lehdon, Huttunen kertoo.

Pelejä Kuopio-hallissa pelataan viikonloppuna perjantaiaamusta myöhään sunnuntai-iltaan. Miesten ykköspesisjoukkueiden lisäksi nähdään junioreiden ja naisten pelejä.

Kotiyleisö odottaa mielenkiinnolla varsinkin PuPen naisten suomensarjajoukkueen otteita. Joukkueen pelinjohtajana on kokenut Jussi Pulkkinen.

Viikonlopun ottelut Kuopio-hallissa:

Huom! Päivitys 2.3.2018
MUUTOKSIA LAUANTAIN OTTELUOHJELMAAN
Sairastapausten vuoksi Lievestuoreen joukkue ei osallistu halliturnaukseen.
Klo 10.00 – 12.30 SiiPe – Lievestuore -ottelu on peruttu.
Klo 17.00 – 19.30 pelataan SiiPe – Jokioinen -ottelu.

Perjantai 2.3.

09.00-10.30      Kiri/PuPe – SiiPe (Cp)

10.30-12.00      SiiPe – JoMa (Cp)

12.00-13.30      JoMa – Kiri/PuPe (Cp)

13.30-15.00      JoMa(p) – SiiPe (Ct)

15.00-16.30      JoU – JoMa (p) (Ct)

16.30-18.00      SiiPe – JoU (Ct)

19.30-22.00      PuPe – SiiPe (MYP)

 

Lauantai 3.3.

08.00-10.00      Puijottaret – SiiPe (NSS)

10.00-12.30      Ei ottelua (huom! SiiPe – Lievestuore peruttu)

12.30-15.00      PuPe – Jokioinen (MYP)

15.00-17.00      SiiPe/PuPe – KPL (Bp)

17.00-19.30      SiiPe – Jokioinen (MYP) (huom! muutos)

19.30-22.00      PuPe – KPL (MSS)

 

Sunnuntai 4.3.

10.00-12.00      Puijottaret – KP-K (NSS)

12.00-14.00      PesäYsit – KP-K 2 (NSS)

14.00-16.00      Puijottaret – JyPe (NSS)

16.00-18.00      KP-K – PesäYsit (NSS)

18.00-20.00      JoMa – JyPe (NSS)

20.00-22.00      KP-K 2 – Puijottaret 2 (NMS)

 

Halliturnauksen info

Scroll to Top