PuPe koki kauden avaustappion Tampereella

Kauden seitsemäs runkosarjapeli toi Puijon Pesikselle kauden ensimmäinen tappion. Sarjan suurimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuva kotijoukkue Manse PP riisui PuPen sisäpelin aseista ja täysi pistepotti jäi Tampereelle jaksoin 2-0 (3-0, 2-1).

Ottelun erikoisuudeksi voidaan luokitella ensinnäkin sen, että ”jo” tässä vaiheessa kautta keliolosuhteet alkoivat ensimmäistä kertaa muistuttaa kunnon pesismatsin vaatimuksia. Vajaat 20 astetta lämpöä ja yli 600 katsojaa loivat hyvät lähtökohdat otteluun. Lyöntikelistä huolimatta tehot jäivät ottelussa melko alhaisiksi.

PuPen kannalta ottelu sai karmeimman mahdollisen alun, kun Manse PP pommitti kolme juoksua heti ottelun ensimmäiseen sisävuoroonsa. Eetu Karhulahden kahden juoksun arvoinen läpilyönti ja Saku Suurnäkin sivallus siivittivät isännät tavoittamattomiin ja vaikka PuPe paransikin huomattavasti ulkopeliään, ei se auttanut, koska sisäpeli jäi todella vaisuksi. Avausjakso kotijoukkueelle 3-0.

Toisen jakson alkajaiseksi PuPe sai vihdoin juoksutilinsä auki, kun Roope Haapsalo löi vastustamattomasti väliin ja Joona Sikiö toi vieraille johtojuoksun. Toinen jakso sisälsi paljon dramaattisia tilanteita ja ehkä pelottavin niistä kohdistui juuri Sikiöön, joka sai Manse PPn kotipesän ohi suuntautuneen palautusheiton suoraan nenäänsä. Pitkien paikkailujen jälkeen lukkari saatiin peliin mukaan ottelun loppuun saakka.

PuPen tiivistynyt ulkopeli antoi sille mahdollisuuden taistella jaksovoitosta, mutta sitkeät isännät nousivat kamppailuun viimeisessä vuorossa. Ensin se tuli Saku Suurnäkin pussinpohjalyönnillä tasoihin ja hetken päästä Juho Ammesmäki löi sauman puhki 2-1-juoksun arvoisesti.

Ottelussa vain neljä 3-tilannetta rakennellut PuPe ei tasoittavallaan päässyt enää kunnolla haastamaan ja näin pisteet jäivät Tampereelle.
Kauden avaustappion kokeneen PuPen kausi jatkuu keskiviikkona vierasottelulla Jyväskylän Kiriä vastaan.

Scroll to Top