2018, NSS, Uutiset, Ykköspesis

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkue kaudella 2018 koostuu edellisiltä kausilta tutuista ja kokeneista pelimiehistä, parista mielenkiintoisesta paluumuuttajasta, parista kokonaan uudesta tuttavuudesta sekä nuorista ja nälkäisistä junioreista. Perjantai-iltana julkistettu joukkue lähtee ensi kesänä haastamaan sarjan ennakkosuosikkeja.

Ykköspelinjohtajaksi palaa Jaska Huttunen, joka jo viime kesänä tuli joukkueen kakkosluotsiksi kesken kauden. Huttunen johti PuPen peliä Superipesiksessä kausilla 2008 ja 2009. Ykköspesisjoukkueen puikoissa hän oli kaudet 2010 ja 2015.

Perjantain tiedotustilaisuudessa Huttunen lupasi, että PuPe pelaa ensi kesänä rohkeaa ja räiskyvää pesäpalloa.

– Ja ulkopeli tulee olemaan betonia, Huttunen lisäsi.

Edellisen kauden runkopelaajista PuPen joukkueessa jatkavat Niko Asunmaa, Ismo Huotari, Roope Koskelainen, Veikka Keinänen, Antti Rinnevuori, Altti-Jussi Ronkainen ja Lassi Vuorela.

Paluun PuPen joukkueeseen tekee kokenut lyöjäjokeri Tommi Nissinen, joka piti viime kauden taukoa pelaamisesta. Nissisellä on kokemusta Superpesiksestä, mutta runsaasti myös Ykköspesiksestä. Ykköspesiksessä sotkamolaistaustainen Nissinen on lyönyt yli 500 juoksua.

Kasvattajaseuraansa tekee paluun Waltteri Hämäläinen Hyvinkään Tahkossa, Manse PP:ssä ja Pöytyällä tekemänsä kierroksen jälkeen. Viime kesänä Hämäläinen oli superpesiskarsintaan edenneen Pöytyän johtava linjapelaaja. Samanlaista roolia Hämäläiselle kaavaillaan myös PuPen joukkueessa.

Kokonaan uusia tuttavuuksia Puijolla ovat Teemu Huhtakangas ja Teemu Nivala. Huhtakangas pelasi viime kaudella Jyväskylän Lohessa, jossa hän taituroi kärkilyöntitilaston kymmenennelle sijalle 128 kärkilyönnillä. Rooli Pupen sisäpelissä löytyneekin ykköskärjestä.

Teemu Nivala tulee Kuopioon Ylivieskasta. Viime kesänä hän löi Kuulalle 41 juoksua. Lyötyjä juoksuja kertyi runkosarjassa enemmän kuin yhdellekään Puijon Pesiksen pelaajalle.

Ykköspesiksen harjoitusringissä ovat aloittaneet myös Aapo Ahonen, Miro Kähkönen, Timo Kääriäinen, Kalle Miettinen, Nestori Moisio ja Valtteri Pirinen.

Puijon Pesis julkisti perjantaina myös naisten suomensarjan joukkueensa. Harjoitusringissä on aloittanut yli 20 pelaajaa.

Puijon Pesiksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen iloitsee erityisesti siitä, että naisten joukkueen eli Puijottarien vetäjiksi saatiin taitava ja kokenut kaksikko. Naisten pelinjohtajana ja valmentajana on aloittanut Jussi Pulkkinen, jolla itsellään on takanaan mittava ura pelaajana. Pelinjohtokokemusta Pulkkisella on muun muassa Puijon Pesiksestä.

Naisten joukkueen kakkospelinjohtajana toimii Pasi Penttinen, joka yhdessä Pulkkisen kanssa on tehnyt viime vuodet ansiokasta työtä Siilinjärven Pesiksen tyttöjunioreiden valmennuksessa.

Facebook-livevideo julkistamistilaisuudesta


Puijon Pesis 2018 edustusjoukkueet

Miesten ykköspesis

Pelaajat:
Lassi Vuorela
Niko Asunmaa
Roope Koskelainen
Ismo Huotari
Waltteri Hämäläinen
Teemu Huhtakangas
Antti Rinnevuori
Altti-Jussi Ronkainen
Tommi Nissinen
Teemu Nivala
Veikka Keinänen
Nestori Moisio
Miro Kähkönen
Timo Kääriäinen
Valtteri Pirinen
Kalle Miettinen
Aapo Ahonen

Taustat:
Pelinjohtaja/valmentaja: Jaska Huttunen
Joukkueenjohtaja/valmentaja: Anssi Korhonen
Valmentaja: Antti Aamuvuori
Valmentaja (fysiikka): Jarkko Karhunen
Huoltaja: Jouni Vainikainen
Huoltaja: Hannu Keinänen
Huoltaja: Juho Koivisto
Huoltaja: Jani Hämäläinen

 

Naisten suomensarja

Pelaajat:
Annika Asunmaa
Emilia Honkanen
Siiri Jääskeläinen
Ella Kauhanen
Heli Kettukangas
Mira Kettunen
Satu Miettinen
Anni Ollikainen
Jenni Pulkkinen
Kati Pelander
Meiju Savelainen
Johanna Peltokangas
Elisa Peltola
Rebecca Penttinen
Nora Pulkkinen
Siiri Pulkkinen
Noora Pöllänen
Iita Pylkkänen
Emmi Pääkkönen
Emilia Soinio
Siru Seppänen
Jonna Taipale

Taustat:
Pelinjohtaja/valmentaja: Jussi Pulkkinen
Pelinjohtaja/valmentaja: Pasi Penttinen
Valmentaja (fysiikka): Pasi Räsänen
Joukkueenjohtaja: Heikki Korppi
Huoltaja: Matti Lahtinen

Share