PuPe lähtee hakemaan kuutta pistettä kahdesta pelistä Laukaata vastaan

Miespesäpalloilun soihtua Keski-Suomessa kantava Laukaan Urheilijat saapuu Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkueen vieraaksi helatorstaina. Tämänvuotisen sarjaohjelman erikoisuuksiin kuuluu, että samat joukkueet kohtaavat toisensa perättäisissä otteluissa. Laukaa isännöi poikkeuksellisesti Jyväskylässä pelattavaa ottelua heti sunnuntaina.

Puijon joukkueeseen täksi kaudeksi liittynyt Kasperi Laasonen tuntee vastustajan hyvin, sillä hän pelasi kaksi edellistä kautta Lievestuoreella, jonka ykköspesispaikan Laukaan Urheilijat viime syksynä peri.

– Kyllä siellä tuttuja miehiä pelaa, vaikka joukkueen runko onkin Siilinjärven Pesiksen kanssa tehdyn farmisopimuksen vuoksi jonkin verran muuttunut. Saa nähdä millaisella joukkueella Laukaa torstaina on liikkeellä, Laasonen sanoo.

Hänen mukaansa PuPe lähtee kahdesta perättäisestä ottelusta hakemaan puhtaita voittoja ja kuutta pistettä. Hän kuitenkin varoittaa aliarvioimasta Laukaan joukkuetta, vaikka se ainakin alkukauden onkin  pelannut pitkälti vain ykköskärjen varassa. Ykköskärki on kuitenkin esiintynyt vahvasti.

Nopeat jalat löytyvät SiiPen kasvatilta Eemeli Paldaniukselta ja Ilkka Ylitalolta, joka on pelannut kaksi Laukaan viime peliä etenijäjokerina.

– Ylitalo on yksi Ykköspesiksen nopeimmista pelaajista. Jos Ylitalo pääsee kentälle, hänen pysäyttämisensä on vaikeaa, Laasonen sanoo.

Laukaan päävaihtaja on konkari Pasi Rajala, joka viime kaudella pelasi Superpesistä Haminan joukkueessa. Rajala on kärkilyöntitilastossa aivan kärjen tuntumassa. Ulkona kakkoskoppari Rajala korvaa jo hieman hidastunutta liikkumistaan hyvällä sijoittumisella.

Laukaan paras kotiuttaja on joukkueen pelaamassa viidessä ottelussa ollut Puijon joukkueesta Keski-Suomeen siirtynyt kotiuttajajokeri Veikka Keinänen. Hän on lyönyt 10 juoksua eli keskiarvo on kaksi juoksua ottelua kohden. Samaan on yltänyt Puijon kotiuttajajokeri Teemu Nivala.

Ykköspesiksen pelinjohtajat arvioivat ennen kauden alkua, että Laukaa sijoittuisi runkosarjassa kolmanneksi viimeiseksi. Toisaalta neljä pelinjohtajaa ennakoi, että Laukaa saattaisi olla myös sarjan yllättäjä.

Viidestä ottelustaan Laukaa on voittanut kaksi. Kummassakin ottelussa vastustajana oli Ylivieska. Nokkiin Laukaa on ottanut Tampereelta, Ulvilalta ja Sotkamolta.

Puijolla on alla tappio viime lauantaina vieraspelistä Sotkamoa vastaan. Puijo voitti ottelun ensimmäisen jakson rallatellen, mutta sortui toisella jaksolla ja supervuorossa ulkopelivirheisiin.

Laasonen ennakoi, että torstaina joukkue pelaa sisuuntuneena, eikä sorru samanlaisiin virheisiin.

– Pelaan mielellään samaa joukkuetta vastaan heti parin päivän päästä sunnuntaina. Eivätpähän pääse vastustajan metkut unohtumaan.

Puijon joukkueessa Laasonen sanoo viihtyneensä hyvin. Hän kertoo asettaneensa henkilökohtaiseksi tavoitteekseen pelaamisen joukkueen ykköskärjessä. Alkukauden peleissä hihassa ovat olleet numerot 3,4 ja 5, joten tavoite on toistaiseksi toteutunut.

Harjoituskaudella Kasperi asui Joensuussa, jossa hän viime syksynä aloitti opiskelun talotekniikan insinööriksi. Kauden alkaessa hän muutti Kuopioon ja keskittyy nyt täysillä pesäpalloon.

Miesten ykköspesisottelu Puijon Pesis – Laukaan Urheilijat torstaina kello 17 alkaen Puijon pesäpallostadionilla.

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top