PuPe nousi maistuvaan voittoon Ulvilan helteessä

Puijon Pesiksen ja Ulvilan Pesä-Veikkojen kesän toinen keskinäinen vääntö oli hyvin samantyyppinen kuin kesäkuinen kamppailu Kuopiossa. Tälläkin kertaa PuPe oli niukasti parempi ja tuloksena oli äärimmäisen maistuvat vieraspisteet jälleen supervuoron jälkeen jaksoin 1-2 (9-8, 1-6, 0-1).

Kovassa helteessä pelattu kamppailu oli varsinkin avausjakson osalta aikamoista tennistä, jossa tilanteet vaihtelivat hurjasti ja iskuja jaettiin vuorotellen. Puijon startti otteluun oli mitä mainioin, kun se pölläytti heti avausvuoroon viisi juoksua tauluun. Ulvila alkoi kuitenkin yksitellen kuromaan eroa kiinni osittain PuPen räpylävirheiden seurauksena, ja samalla myös PuPen oma sisäpeli jätti toivomisen varaa.

Kolmannen tasoittavalla Ulvilan lokkiparvi nousi jo 6-5-johtoon, mutta PuPe otti vielä viimeisessä sisässään kuskin paikan latomalla joukkueen ykköspalkitun Kasperi Laasosen ja Ismo Huotarin toimesta kolme juoksua 6-8:aan.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Ensin UPV:n Jesse Jokela niittasi etutilanteessa komean lyönnin kolmosjatkeelta maisemiin, josta tuloksena 1+1 ja peli tasoihin. Vain hetkeä myöhemmin isäntien jaksovoiton ratkaisi Ville Keltikangas kakkospuolen välilyönnillä.

Toisella jaksolla PuPe teki asiat selvästi helpommaksi itselleen. Etenkin ulkopeli tiivistyi selvästi ja pallot alkoivat pysyä räpylässä. Myös toisen jakson startti oli kuopiolaisten osalta timanttia, kun eka sisä tuotti kolme juoksua Teemu Nivalan, Laasosen ja Juho Koiviston lyöminä.

Jakson lopulla oma ulkopeli oli sen verran pitävää, että Ulvila saatiin pidettyä melko vähäisissä tilannemäärissä. Kolmannen vuoron kolmen lisäjuoksun turvin PuPe niisti toisen jakson juoksuin 1-6. Tilastoista mainittakoon Misa Märsylän komeat viisi tuotua otteluun.

Supervuorot ovat olleet tänä vuonna PuPelle hiukan haastavia, mutta Ulvilaa vastaan se tuotti toisellakin kerralla toivotun lopputuloksen. Tällä kertaa voittoon riitti yksi juoksu, kun ottelussa viidesti onnistunut Laasonen näpäytti Waltteri Hämäläisen kotiin.

Ulvila rakenteli tasoittavallaan vielä yhden palon ajolähdön, joka kuivui Hämäläisen kovaan polttoheittoon kotiin, josta lukkari Valtteri Pirinen linkosi myös takapalon kolmospesältä. Näin ottelu päättyi riemukkaaseen kahden pisteen ryöstöön!

Helteiset päivät jatkuvat ainakin vielä huomenna, kun karavaani kulkee Pöytyän vieraaksi. Pari viikkoa sitten Puijonlaaksossa pelattu kuuma kamppailu on varmasti vielä kaikkien mielessä, joten tunnelma tulee varmasti olemaan lämmin monessakin suhteessa. Ja jaossa on myös äärimmäisen kovat sarjapisteet.

Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top