2016, Otteluraportit, Uutiset, Ykköspesis

Kolmas kerta toden sanoi, kun kauden kolmas paikallistaisto Siilinjärven Pesistä vastaan päättyi Puijon Pesiksen eduksi supervuoron jälkeen jaksoin 1-2 (5-4, 2-3, 0-2).

Hetken aikaa näytti jo siltä, että SiiPe vie myös kauden kolmannen keskinäisen kamppailun edukseen, mutta PuPen Ismo Huotarin toisen jakson viimeisen tasoittavalla lyömä läpilyönti nosti vieraat ensin jaksovoittoon ja lopulta koko ottelun voittoon supervuoron jälkeen.

Ottelun alkuun PuPe tuli räväkästi ja se iskikin avausvuoroonsa kolme juoksua. Vahva ote karkasi kuitenkin nopeasti, kun Samu Vainikainen löi helpohkosti kakkosrajasta kaksi juoksua heti SiiPen tasoittavalla vuorolla. Pelin ote kääntyi lopulta isännille ja se vei tiukan avausjakson lopulta 5-4.

Toinen jakso oli myös tasaista vääntämistä yli tuhatpäisen savolaisyleisön edessä. SiiPe otti jo tukevan otteen voitosta, kun se siirtyi kolmannessa vuorossa Teemu Kinnusen lyönnillä 2-0-johtoon. Kolmannen tasoittavalla PuPen Janne Korhosen välilyönti nosti vieraat juoksun päähän ja näistä asetelmista lähdettiin myös ottelun viimeiseen sisävuoroon. Jakson ratkaisijaksi nousi kuopiolaisten Ismo Huotari, jonka 1-tilanteen vaihtolyönti yllätti vastaan juosseen SiiPen 2-koppari Erno Tuomaisen täydellisesti – lyönti leijaili yli ja tuloksena kunnari ja yksi tavallinen, joka riitti PuPelle jaksovoittoon.

Supervuorossa PuPe jatkoi hurmostaan. Ensin Niko Asunmaa löi miestä kotiin ja kun vielä Aki Tervo onnistui viimeisenä lyöjänä lyömään pallon saumasta läpi, lähti PuPe ulkovuoroonsa 2-0-johdossa. Johto myös piti loppuun asti, vaikka SiiPe pääsi pariin otteeseen kokeilemaan kotiutusta. Ei tulosta, joten riemukas vierasvoitto ja kaksi pistettä lähti matkaan Kuopioon!

Itä-Länsi -tauon johdosta PuPen taival jatkuu vasta ensi viikon keskiviikkona vierasottelulla Tampereella.

Share