2016, Otteluraportit, Uutiset, Ykköspesis

Puijon Pesiksen taival Ykköspesiksen runkosarjassa alkoi makealla kotivoitolla Tampereen Manse PP:stä jaksoin 2-0 (3-1, 3-1).

Sarja-avaus oli odotetun tasainen ja hivenen hermostunut. PuPe onnistui kuitenkin tiukoissa paikoissa käyttämään tehokkaammin paikkansa hyväkseen ja käänsi tasaiset jaksot edukseen.

PuPen voiton takuumiehinä hääri joukkueen jokeriosasto, joka vastasi kaikista lyödyistä. Kentän parhaana palkittu Tommi Nissinen onnistui kolmesti ja juuri kauden alla joukkueeseen liittynyt Aki Tervo kahdesti. Etenijäpuolella Ismo Huotari kirmasi kotiin kolmesti.

Avausjaksolla PuPe onnistui heti ensimmäisellä sisävuorollaan saamaan pelin auki, kun Tervon saumalyönti kotiutti Huotarin. Manse PP vastasi samalla mitalla omalla tasoittavallaan ja tasoitti pelin 1-1:een.

Jakson ratkaisut nähtiin kolmannessa vuorossa, kun Nissinen ja ennemmin etenijäjokerina tunnettu Roope Koskelainen onnistuivat lisäämään kuopiolaisjohdon 3-1:een. Kun kotijoukkueen ulkopeli pysyi tämän jälkeenkin erittäin tiiviinä, jakso kirjattiin isännille 3-1.

Toisen jakson juoksutehtailun käynnisti Tampereen Mika Ilkko, jonka mainio varsipussari siirsi vieraat ensimmäistä kertaa johtoon. PuPen tasoitus tuli toisessa vuorossa ja jakson voittojuoksuksi jäänyt 2-1-juoksu kolmannessa vuorossa – molemmat lyödyt Nissisen tilastoihin. Kun vielä Aki Tervo kotiutti heti perään Ismo Huotarin, oli isännillä hyvät asetelmat viimeiseen vuoroon.

Tampere ei viimeisellä sisävuorollaan päässyt kunnolla haastamaan hyvin läpi ottelun pelannutta PuPe-ulkokenttää ja näin ottelu päättyi kotijoukkueen riemukkaisiin tunnelmiin.

Puhdas voitto ja kolme sarjapistettä plakkarissa on huomattavasti mukavampi lähteä sunnuntain vierasotteluun Ulvilaan, jossa on jälleen odotettavissa kova taistelu pisteistä.

Share