Runkosarja päättyi voitolla – Tampereesta välierävastustaja

Puijon Pesis päätti Ykköspesiksen runkosarjan voittoon Joensuun Mailan Akatemiasta. Supervuoroon edennyt peli kirjattiin lopulta isännille jaksoin 2-1 (7-5, 4-5, 3-0). PuPen välierävastustajaksi valikoitui lopulta Manse PP Tampereelta.

Ilman suurempaa panosta ottelussa pelannut PuPe ei ollut viikon pelitauon jälkeen aivan terävimmillään. Etenkin ulkopeli jätti paljon parantamisen varaa, vaikka suurin osa JoMan juoksuista tulikin erinomaisilla lyönneillä. Vieraat kävivät avausjaksolla jo 1-3-johdossa, kunnes PuPe aloitti oman kirinsä ja nousi viimeisen vuoron aikana jo 7-3-johtoon. Viimeisen tasoittavalla JoMa rakenteli vielä yhden kirivaihteen, mutta 7-5-lukemia lähemmäksi se ei avausjaksolla päässyt.

Toinen jakso käynnistyi PuPelta räväkästi, kun Mikko Niinikoski löi pallon kakkospesästä läpi 1+1 juoksun arvoisesti. Tämä 2-0-johto kesti aina viimeisen vuoron aloittavaan, jossa JoMan Antti Väistö löi takakentältä kahden palon tilanteessa läpi 1+2 juoksun arvoisesti. Tämän jälkeen vielä Matias Hangasmaa ja Perttu Paakkola upottivat palloa väliin ja JoMa oli yhtäkkiä jo 2-5-johdossa.

PuPe kiri Janne Korhosen ja Tommi Nissisen lyönneillä juoksun päähän, mutta jakso meni vieraille 4-5. Supervuoro olikin sitten isäntien heiniä, jossa taululla komeilivat 3-0-lukemat. Tappio tiesi Joensuulle tippumista ensi kaudeksi Suomensarjaan.

PuPe oli sen sijaan runkosarjan neljäs ja sen pelit jatkuvat välieräsarjassa Tampereen Manse PP:tä vastaan. Sarja alkaa sunnuntaina vieraskentällä ja ensimmäinen kotiottelu on ensi keskiviikkona 17.8. klo 17.30. Jatkoon vaaditaan kolme voittoa.

Scroll to Top