2016, Otteluraportit, Uutiset, Ykköspesis

Puijon Pesiksen ja Siilinjärven Pesiksen neljäs ja viimeinen runkosarjan paikallistaisto päättyi PuPen juhliin. Kuopiolaiset nappasivat puhtaan voiton sarjakärki SiiPestä kotikentällään kauden ennätysyleisön (1110) edessä jaksoin 2-0 (1-0, 6-5). Näin ollen derbyvoitot menivät runkosarjassa tasan 2-2.

Avausjakso oli molemmilta joukkueilta hivenen hermostunutta ja sisäpelitehot olivat kateissa. PuPen jaksovoittoon riitti tällä kertaa yksi juoksu, kun Janne Korhonen kotiutti toisessa vuorossa Simo Vainikaisen. Muuten jakso oli ulkopelin näytöstä, toisaalta kovin ahtaalle ei kumpikaan ulkona joutunut.

Toisella jaksolla joukkueet järjestivät sitten kunnon näytöksen, jossa riitti juoksuja ja jännitystä aivan loppuun asti. SiiPe aloitti väkevästi ensimmäisen tasoittavan ja siirtyi Samu Vainikaisen puolittaisella läpilyönnillä 1-0-johtoon. Vieraat karkasivat vuorossa jo 2-0-johtoon, kun Toni Toivasen laittomaksi menossa ollut lyönti sirvahti kopparin räpylästä kenttään.

PuPe ei lannistunut vieraiden kovasta alusta, vaan käänsi pelin edukseen heti toisessa vuorossa. Korhonen kotiutti jälleen kotijoukkueen avausjuoksussa Simo Vainikaisen, jonka jälkeen Niko Asunmaan määrämittainen pystäri kiersi sopivasti kolmospesän tuntumaan ja Tommi Nissisellä ei ollut kiirekään kotiin tuomaan 2-2-tasoitusjuoksu. Kun vielä Matias Litmanen löi kolmossaumasta 3-2, oli isäntien toinen vuoro todella menestyksekäs.

SiiPen tasoittavalla peli pyörähti jälleen päälaelleen, kun Teemu Kinnunen löi kolmospuolelta läpi kahden juoksun arvoisesti. Vieraat rakentelivat vielä kaksi muutakin kotiutuspaikkaa, mutta PuPen ulkokenttä esti isommat vahingot. Kolmannessa vuorossa Aki Tervon välilyönti toi kuopiolaiset jälleen tasoihin ja 4-4-lukemista lähdettiin viimeiseen vuoroon.

Siinä PuPe onnistui jälleen hyvin, kun ykköspalkittu Ville Pietinen kotiutti ensin välilyönnillä Vainikaisen ja hetken kuluttua Tervo löi palloa väliin ja Asunmaa toi 6-4-juoksun. SiiPe ei omalla tasoittavallaan onnistunut kuin kertaalleen, joten jakso PuPelle 6-5 ja koko ottelu kolmen pisteen arvoisesti jaksoin 2-0.

Voitto oli PuPelle toinen peräkkäinen puhdas voitto, joten se vankisti asemaansa sarjan viiden kärjessä. 18 ottelusta pisteitä on nyt 30. Kauden ensimmäisen puhtaan 2-0-tappion kokenut SiiPe jatkaa edelleen sarjan kärjessä 40 pisteellään. Tulevana viikonloppuna PuPe matkaa tuplavierasreissulle, jossa lauantaina määränpää on Pöytyä ja sunnuntaina Jalasjärvi.

Share