2019, Otteluraportit, Uutiset, Ykköspesis

Sotkamon kirous ei murtunut tänäänkään. Hyvin Puijon kannalta alkaneen ottelun jälkeen pisteet jäivät kuitenkin Sotkamoon jaksoin 1-0 (6-6, 10-4). Sotkamo on Ykköspesiksen ainoa joukkue, joka on tällä kaudella pystynyt voittamaan kaikki kotipelinsä.

Ensimmäisessä sisävuorossa Puijon peli ei vielä käynnistynyt eikä kakkostilanteitakaan päässyt syntymään. Sotkamo vuorostaan pääsi yrittämään kotiuttamista kerran, mutta Waltteri Hämäläinen piti heitollaan huolen siitä, että juoksua ei synny. Kolmaskin palo saman miehen kädestä ja toiseen vuoropariin.

Sitten päästiinkin jo juoksujen makuun. Misa Märsylän takakentälle paukauttama pallo oli juuri rajojen sisäpuolella, tuloksena Niko Asunmaan tuoma juoksu ja Misa itse kolmoselle! Palottomasta ajolähdöstä ei juoksuja, mutta seuraavasta ajolähdöstä Teemu Nivala toisti Märsylän tempun ja löi kaksi juoksua. 0-5 Juho Vänskän lyömänä, kun polttoheitto ei jäänyt Sotkamon lukkarin, Aapo Komulaisen räpylään. Tasoittavalla Sotkamo täytti pesät palottomasti. Asunmaa huolehti ensimmäisen palon. Seuraavalla lyöjällä Sotkamon avausjuoksu, mutta ei enempää.

Kalle Miettinen ja nopeet lasit, tuloksena yksi tuotu.

 

Kolmannen vuoron alkuun paloton ajolähtö. Asunmaa irtosi väärällä, ensimmäinen palo. Hämäläisen viimeinen lyönti laittomaksi, toinen palo. Vänskälle jo toinen lyöty juoksu, jälleen koppareiden yli. Sotkamo tasoittamaan tilanteessa 1-6. Hetken kopittelun jälkeen Sotkamo sai kuin saikin aikaan palottoman ajolähdön, josta tuloksena kaksi juoksua. Seuraavasta tilanteesta Hämäläisen hanskasta ensimmäinen palo. Lyömään tullut Tommi Piirainen puhkaisi kakkosrajan ja ero olikin enää yhden juoksun kokoinen. Vielä yksi ja viimeiseen vuoropariin tasatilanteessa.

Puijolle ei kolmostilanteita. Sotkamolle pari, mutta ei juoksuja. Jaksotauolle.

Toisen jakson alussa Sotkamo täytti heti pesät, mutta Märsylän heitolla ensimmäinen palo kotiin. Toinen heti perään ykköspesältä ja hieman myöhemmin sisävuoron ainoa juoksu. Tasoittavalla Puijo sai nopeasti Asunmaan kolmoselle. Väärällä irti palon arvoisesti. Ajolähdön purkamistakin kokeiltiin, tuloksetta.

Toisessa vuorossa Sotkamo puhkaisi ensin takakentän, tuloksena kaksi juoksua. Aavistuksen myöhemmin puhkaistiin kakkosraja, tästäkin kaksi juoksua. Tasoittavalla pesät täytettiin nopeasti ja yhden palon ajolähtöä purkamaan pääsi Ismo Huotari. Sotkamon ulkopeli huolehti, että nolla pysyi taululla.

Kolmannen vuoroparin alussa ulkopeli rullasi, mutta hurmoksen katkaisi kolmosrajan puhkaisu. Kuudes ja seitsemäs juoksu. Piiraisen kakkosrajan puhkaisulla kaksi juoksua lisää ja lyöjätilaston jaetulle piikkipaikalle. Puijo toiseksi viimeistä kertaa tasoittamaan pelin ollessa 9-0. Tästä tulikin pelin lyhyin sisävuoro, neljällä lyöjällä kolme paloa.

Viimeisessä vuoroparissa nähtiin Asunmaan hieno syöksykoppi. Nähtiin myös Piiraisen illan kahdeksas juoksu. Puijon tehtävä näytti mahdottomalta, vähintään 10 juoksua olisi tehtävä. Altti-Jussi Ronkainen aloitti puhkaisemalla taas vaihteeksi kakkospuolen, palkintona tällä kertaa 3 juoksua. Kotiinkin Ronkainen juoksi Huotarin lyömänä. Siihen sitten jäätiinkin.

Altti-Jussi Ronkainen löi tänään 1+2 ja toi 3 juoksua.

 

Tappiosta huolimatta Puijon Pesis varmisti tänään jatkopelipaikkansa. Vastustaja selvinnee vasta runkosarjan viimeisellä kierroksella.

Seuraava kotiottelu pelataan sunnuntaina 11.8. jo nousun varmistanutta Manse PP:tä vastaan. Ottelu alkaa klo 17.00, tervetuloa!

Kuvat: Saimi Airaksinen

Share