Täsmähankinnoilla vahvistunut Puijottarien ryhmä tähtää kohti ylempiä pudotuspelejä

Pesäpallo juhlii 100-vuotissyntymäpäiviään ja Ykköspesis käynnistyy miesten lisäksi myös naisten osalta lauantaina 14. toukokuuta. Naisten Ykköspesis pelataan tänäkin vuonna kahteen maantieteelliseen lohkoon jaettuna sarjana. Molemmissa lohkoissa kamppailee kahdeksan kovaa Ykköspesis-joukkuetta.

Pohjoislohkossa tahkoavat: Jyväskylän Kirittärien Talent-joukkue, Kajaanin Pallokerho, Lappajärven Veikot, Oulunsalon Vasama, Pattijoen Urheilijat, Puijon Pesis, Siilinjärven Pesis sekä Ylivieskan Kuula.

Puolestaan Etelälohkoa tähdittävät: Haminan Palloilijat, Jalasjärven Jalas, Janakkalan Jana, Mynämäen Vesa, Laitilan Jyske, Mailajuniorit Kankaanpäästä, Porin Pesäkarhujen akatemiajoukkue sekä Pesä Ysit Lappeenrannasta.

Lyhyesti sarjajärjestelmästä: Pudotuspeleihin ja puolivälieriin selviytyvät molemmista lohkoista neljä parasta joukkuetta ja ne pelataan lohkon sisällä. Ottelut pelataan paras kolmesta -järjestelmällä. Välierät pelataan puolestaan lohkojen välillä, mutta niin ikään paras kolmesta -järjestelmällä.

Välierien voittajat kohtaavat Ykköspesiksen loppuotteluissa, jonka voittaja nousee Superpesikseen kaudelle 2023. Nousu Superpesikseen ratkeaa kahdella voitolla. Loppuottelusarjan häviäjällä on mahdollisuus silti sarjanousuun, sillä se kohtaa Superpesiskarsinnassa Superpesiksen putoamiskarsinnan voittaneen joukkueen.

Omissa lohkoissaan runkosarjassa 7. ja 8. sijoittuneet joukkueet pelaavat lohkon sisällä putoamiskarsinnan paras kolmesta -järjestelmällä. Voittajat jatkavat Ykköspesiksessä ja häviäjät putoavat suomensarjaan.

Naisten Ykköspesis on tänäkin vuonna oletettavasti varsin tasainen sarja. Puijottarien kahden vuoden mittaisen Ykköspesis-taipaleen aikana on tullut selväksi, että parhaana päivänä miltei mikä joukkue tahansa pystyy kellistämään sarjan parhaimmankin joukkueen.

Tänä kesänä ennakko-odotusten mukaan Ykköspesiksen kovimmat joukkueet löytyvät sarjan Etelälohkosta. Haminan Palloilijat lähtee sarjaan ennakkosuosikkina ja myös Ykköspesiksen pelinjohtajien ennakkoranking puoltaa tätä. HP on myöskin asettanut tulevalle kesälle omaksi minimitavoitteekseen nousun Superpesikseen.

Haminan lisäksi Etelälohkon kärkikandidaateiksi voidaan nimetä Pesä Ysit Lappeenrannasta, Mailajuniorit Kankaanpäästä sekä Etelä-Pohjanmaalta ponnistava Jalasjärven Jalas. Pohjoislohkossa Lappajärven Veikot on isoin ennakkosuosikki voittamaan oman lohkonsa, jonka ykköshaastaja saadaan Jyväskylästä nuoria lupauksia täynnä vilisevästä Kirittäret Talentista.

Pudotuspelipaikoista käydään etenkin Pohjoislohkossa kiivas kamppailu ja Puijottaret Kuopiosta on varmuudella yksi hyvistä kandidaateista ylempiä pudotuspelejä ajatellen. Todennäköisimmin myös Kajaanin Pallokerho, Oulusalon Vasama sekä Pattijoen Urheilijat ovat potentiaalisia pudotuspelijoukkueita Pohjoislohkon puolelta.

Puijon Pesiksen naisten tavoite alkavalle sarjakaudelle on piirretty kohti puolivälieriä ja joukkuetta on vahvistettu hyvillä täsmähankinnoilla tänäkin vuonna. Vaihtuvuutta tapahtui muun muassa lautasen ääressä. Lukkarin tontille hankittu lupaava Iina Myyrä siirtyi Kuopioon Kuusankosken Puhdista ja on yksi tulevan Ykköspesis-kesän lupaavimmista nuorista nousevista pelaajista.

Yksi Ykköspesis-kesän mielenkiintoisimmista nimistä on Puijottarissa ensimmäisen kautensa aloittava Elina Kärsämä. Viime kaudella Kärsämä tahkosi Ykköspesistä 14 ottelua Tyrnävän Tempauksessa ja yhden ottelun Kempeleen Kirin Superpesis-joukkueessa. Kempeleessä Kärsämä kamppaili myös kausina 2019 ja 2020. Tätä ennen Oulun Lippo Junioreiden kasvatti edusti kasvattajaseuraansa Lipottaria Superissa kausina 2017 ja 2018. Jälkimmäisellä Lipottarien kaudella Kärsämän onnistumiset pelikentillä poikivat myös Itä-Länsi -edustuksen naisten arvo-otteluun.

Kuopiossa vahvistuttiin myös uudella sisarkaksikolla, kun Annika ja Noora Leppälä siirtyivät Kuopioon ja keltamustiin väreihin. Annika Leppälä edusti viime kaudella Pattijoen Urheilijoita ja isosisko Noora kantoi yllään Lappeenrannan Pesä Ysien paitaa. Menneellä kaudella Noora Leppälä pelasi Superpesiksessä 4 ottelua ja Suomensarjassa 11 kamppailua.

Roosa Vesalo siirtyi Kuopioon Siilinjärven Pesiksestä, joka on myös hänen kasvattajaseuransa. Ensimmäistä kertaa Siilinjärven ulkopuolelle siirtyvä Vesalo tuo Puijottarien riveihin jalkanopeutta sekä vahvaa etukenttäosaamista.

Tuoreimpana lisäyksenä Puijottarien rosteriin liittyi kauden alla Sara Kemppainen, joka on edustanut koko aiemman uransa Kajaanin Pallokerhoa. Nuori, mutta potentiaalinen Kemppainen edusti KPK:n Suomensarja-joukkuetta viime kesänä kuudentoista ottelun verran.

Myös viime kesän lopun Puijottaria edustanut Nora Pulkkinen kantaa tänä kesänä yllään Puijottarien pelipukua. Kolmessatoista kesällä 2021 pelaamassaan Superpesis-ottelussa Pulkkinen takoi taululle 19 juoksua ja tätä edeltäneellä kaudella kahdeksaantoista Superin otteluun Siilinjärven Pesiksen kasvatti onnistui Joensuun Mailan paidassa 28 juoksun verran. Kesällä 2019 Pulkkinen voitti Ykköspesiksessä Pohjoislohkon lyöjäkuningattaruuden 62 lyödyllä juoksullaan.

Puijottarien tutuista kasvoista pelaajanostoina mainittakoon kokonaisvaltaisesti Ykköspesiksen parhaisiin pelaajiin lukeutuva Tilda Tuomi, sekä sisä-, että ulkopelissä monikäyttöinen Emilia Helminen ja loistava kotiuttaja sekä linjapelaaja Siiri Pulkkinen.

Puijon naiset ovat ottaneet jälleen yhden talvikauden aikana isoja kehitysaskeleita eteenpäin ja joukkueen katseet on suunnattu syystäkin kohti oman lohkon TOP 4 -sijoituksia. Laadukkaat olosuhteet arjessa sekä erinomainen valmennus Jussi Pulkkisen ja Pasi Penttisen johdolla on valmistanut joukkueen sitkeäksi ryhmäksi alkavaa Ykköspesis-kautta varten.

Edessä on Ykköspesis-kausi, jonka yhdessäkään ottelussa sarjapisteet eivät irtoa helpolla. Matkalla sarjan mestariksi on sijoituttava runkosarjassa neljän parhaan joukkoon sekä voitettava kolme pudotuspelisarjaa, jotta portit korkeimmalle sarjatasolle avautuvat.

On aika polkaista pesäpallon 100-vuotisjuhlat käyntiin myös Naisten Ykköspesiksen osalta!

Pelinjohtajien ennakkorankingit: https://www.pesis.fi/wp-content/uploads/2022/05/NYP-2022-pj-arviot.pdf

Teksti: Miska Peltoniemi
Kuva: Saimi Airaksinen

Scroll to Top