Tiukka taistelu ei riittänyt – Oulu katkaisi PuPen voittoputken

Puijon Pesis jäi tuplavierasreissun ensimmäisessä osassa ilman pisteitä, kun miesten Ykköspesiksen sarjajohtaja Oulun Lippo maksoi reilun parin viikon takaiset kalavelkansa nappaamalla nyt puolestaan kotivoiton. Tiukka kärkikamppailu päättyi oululaisten voittoon jaksoin 1–0 (4–4, 4–2) ja samalla päättyi myös PuPen viiden ottelun mittaiseksi kasvanut voittoputki.

PuPen osalta ottelun avaus oli vaisu ja Oulu karkasi kahdessa ensimmäisessä vuorossa 3–0-johtoon Markus Hallasuon kahdella, ja Eino Järvelän yhdellä lyödyllä.

PuPe sai toisen tasoittavallaan juonesta kiinni ja Lipon pienoisella avustuksella se kiri jo juoksun päähän. Kolmannessa vuorossa syntyi tasoitus, kun Waltteri Hämäläinen kotiutti Nestori Moision. Viimeisessä vuorossa Oulu otti jälleen kuskin paikan 4–3:een, kun Kasperi Salmelan komea välilyönti siivitti kärkietenijä Santtu Luhtavaaran kotiin.

Kuopiolaisilla oli kuitenkin vielä sanansa sanottavana. Kapteeni Kasperi Laasonen nosti vieraat jo kohtuullisen tukalasta tilanteesta tasoihin, kun Kassun tiukka kolmosluukkulyönti meni puolittain läpi ja Hämäläinen kirmasi kakkoselta kotiin. Teemu Nivalalla oli vielä paikka ratkaista viimeisenä lyöjänä jakso PuPelle, mutta viimeinen yritys jäi linjaan kopiksi – jakso siis tasan 4–4.

Ykköspalkittu Väinö Väänänen toi tänäänkin juoksun.

Toisella jaksolla PuPe aloitti hyvin, kun Laasonen kotiutti välilyönnillään Moision. Myös ensimmäinen ulkovuoro oli rautaa, sillä Oululta tarvittiin vain kolme lyöjää kolmen palon aikaan saamiseksi.

Toinen vuoro oli puolestaan kotijoukkueen. Markus Hallasuo tasoitti pelin ja Ari Lankinen lisäsi johtoa lyömällä kahdella eri lyöntikierroksella yhden juoksun ja tilanteeksi 3–1.

PuPe nousi kolmannessa vuorossa harhaheitolla juoksun päähän, mutta Hallasuon illan neljäs lyöty kantoi Oulun lopulta voittoon asti. PuPen viimeisen vuoron kiri ei tuottanut tulosta ja kaksi pistettä jäi Ouluun.

Ykköspesiksen kärkilyöntitilaston keulille noussut Väinö Väänänen (6/7) palkittiin PuPen parhaana pelaajana. Ottelut jatkuvat heti sunnuntaina, kun matka jatkuu Oulusta Lapin puolelle, Simon Kirin vieraaksi.

Kuvat: Saimi Airaksinen

Scroll to Top