Viime hetken nousu toi täyden pistepotin

Puijon Pesis teki kovan nousun toisen jakson viimeisen tasoittavalla ja otti kauden kolmannen puhtaan voittonsa miesten Ykköspesiksessä. Puijonlaaksossa vieraillut Haminan Palloilijat joutui kotimatkalle tyhjin käsin, kun PuPe nappasi voiton jaksoin 2-0 (6-1, 3-2).

Ottelusta ei puuttunut dramatiikkaa eikä tunnetta. Ikävin tapahtuma nähtiin ensimmäisen jakson kolmannessa vuorossa, kun Haminan sieppari Eero Kuitunen sai Ismo Huotarin lyönnistä pallon räpylän kautta suuhunsa ja miehen peli päättyi ambulanssikyytiin KYSille. Ottelun kuluessa tuomarityöskentely aiheutti useita erimielisyyksiä puolin ja toisin ja vilauteltiinpa ottelussa kaksi keltaista korttia – PuPen pelinjohtaja Petri Pulliaiselle ja Haminan jokeri Henri Heikkilälle. Etenkin toisen jakson lopun tapahtumat kirvoittivat vierasleirissä kovaa protestointia, kun PuPe nousi 0-2-tappioasemasta 3-2-jaksovoittoon.

Ensimmäisellä jaksolla PuPe oli selkeästi niskan päällä ja sisäpeli pyöri ajoittain mallikkaasti. Etenkin kakkoskärki otti isoa roolia Ville Pietisen, Mikko Niinikosken ja Matias Litmasen johdolla. Myös jokerit Tommi Nissinen ja Aki Tervo saivat tehoja ja PuPe latoi kolmeen vuoroon taululle 6-0-lukemat. Haminasta kotiutustehtävissä onnistui ainoastaan Juha Toikka, joka oli vieraiden sisäpelin sielu koko ottelun ajan (kärkilyönnit 9/10). Avausjakso kirjattiin siis kuopiolaisille juoksuin 6-1.

Kuten monesti aiemminkin tällä kaudella, PuPella oli vaikeuksia saada peliään kulkemaan kahta peräkkäistä jaksoa. Hamina siirtyi 1-0-johtoon harhaheiton turvin ja Mikke Nampajärvi lisäsi vierasjohdon 2-0:aan toisessa vuorossa.

Viimeisellä hetkellä PuPe löysi keinot nousta voittoon. Viimeisen tasoittavalla Aki Tervo aloitti isäntien kirin kotiuttamalla saumalyönnillä Pietisen. Tämän jälkeen ykköskärki sai rakenneltua takatilanteen – hieman onnekkaastikin, kun tuomaristo puuttui nopeasti Haminan lukkari Toikan heittelyyn vaihtotilanteessa ja päästi Roope Koskelaisen vapaan turvin kolmoselle. Takatilanne käytettiin yllätysottoon, kun Ismo Huotari näpäytti viimeisellä lyönnillään Roopen kotiin sinetöiden jo voiton. Myös toivottu toinen juoksu näki päivänvalon, kun seuraavana lyönyt Janne Korhonen näpäytti Simo Vainikaisen kotiin ja ottelu päättyi PuPen puhtaan voiton riemukkaisiin tansseihin.

 

Sunnuntaina jälleen värikäs taistelu odotettavissa

 

Kolmen pisteen voitto oli kuopiolaisille kauden kolmas ja tuli kyllä sopivaan paikkaan. Tiukkaa taistelua play off -viivan yläpuolella käyvä PuPe on nyt neljä pistettä kuudentena olevaa Ulvilaa edellä, tosin kaksi ottelua enemmän pelanneena. PuPen härkäviikko päättyy sunnuntaina kotikentällä huippuottelulla sarjakakkosta Imatran Pallo-Veikkoja vastaan.

Toukokuun lopulla PuPe haki Imatralta äärimmäisen kovan taistelun jälkeen 2-1-voiton kotiutuskisan jälkeen, ja jo tuolloin joukkueiden välillä oli sopivasti kipinöintiä pelin aikana ja sen jälkeen. Tämä lupaa hyvää myös sunnuntain peliä ajatellen, varmasti kuopiolaisyleisö muistaa ottaa avosylin imatralaiset vastaan. Tunnetta ja draamaa – sitä on odotettavissa jälleen sunnuntaina klo 17 Puijonlaaksossa, kun vanhat tutut joukkueet kohtaavat!

Puijon Pesis – Imatran Pallo-Veikot sunnuntaina 10.7. klo 17.00 Puijon pesäpallostadionilla

Liput Puijon Pesiksen kotiotteluihin edullisemmin ennakkoon: lippuautomaatti.fi/pupe (9 €) sekä ABC Pitkälahti (SuperCorner), Prisma Kuopio (info) ja Sokos Kuopio (info) (8 €). Liput portilta 10 / 8 €.

Scroll to Top