Viime hetken ryhtiliike nosti PuPen voittoon

Puijon Pesiksen alkukauden trendinä ovat olleet pitkät ja jännittävät kamppailut, jossa voittoon on vaadittu aina vähintään supervuoroparit. Sama meno jatkui myös Helatorstaina Muhoksella ja tälläkin kertaa jatkopallot kääntyivät lopulta kuopiolaisten eduksi. Kaksi pistettä matkasi Kuopioon kovan taisteluvoiton jälkeen jaksoin 1-2 (2-0, 2-3, 0-2).

Avausjakso ei tarjonnut harvalukuiselle yleisölle kovinkaan laadukasta pesistä. PuPe loi kyllä mukavan tahtiin tilanteita, mutta kotiutusyritykset olivat vastatuulessa vaisuja. Kotijoukkue Muhokselle riitti jaksovoittoon vapaataivaljuoksu ja Antti Kiiskisen tyhjään kenttään lyömä kunnari.

Muhoksen Pallo-Salamat oli pitkään kiinni jopa suorassa voitossa, mutta vaisuhkon sisäpelin pelannut PuPe löysi tarvittavan lisäpuristuksen toisen jakson viimeiseen tasoittavaan, johon se lähti 2-1 -takaa-ajoasemasta.

Ensin Roope Haapsalo siivitti näyttävällä hidastetulla lyönnillä Simo Vainikaisen kotiin ja hetken kuluttua Roope Koskelainen kotiutti Perttu Paakkolan ja PuPe punnersi pelin supervuoroon.

Superissa PuPe aloitti sisältä ja toisen jakson kovan nousun innoittamana se jatkoi hyvää menoaan. Kahden palon tilanteessa Haapsalo löi kolmoskulmasta läpi ja Juho Keinänen sai rullailla rauhassa kotipesään. Toisen juoksun superiin löi Veikka Keinänen, joka kotiutti Altti-Jussi Ronkaisen.

Muhos jäi omassa vuorossaan ilman juoksuja ja näin PuPelle alkukauden linjaa mukaillen jälleen kaksi pistettä. Ykköspalkinnon PuPelta pokkasi yhden juoksun tuonut ja 6/9 kärkilyöntiä saalistanut Simo Vainikainen.

Pelit jatkuvat tulevana sunnuntaina, kun PuPe saa vieraaksi Puijonlaaksoon Jyväskylän Lohen. Ottelu alkaa klo 17.00.

Scroll to Top