Kolmen pakkovoiton viikko

Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkueella on edessään tiukka viikko, jos joukkue mielii päästä kauden tavoitteeseensa. Välieräpaikka ja samalla mahdollisuus superpesiskarsintaan aukeaa vain, jos Puijo voittaa kaikki jäljellä olevat kolme runkosarjan otteluaan puhtaasti 2-0.

Eikä sekään vielä riitä. Sarjataulukossa 8 pistettä Puijon edellä oleva Jyväskylän Kiri ei saa kahdessa jäljellä olevassa ottelussaan ottaa pistettäkään. Jos Kiri nappaa jaksonkaan otteluissaan Ylivieskaa ja Muhosta vastaan, se kolmen pisteen voittojensa turvin pysyy Puijon edellä tasapisteissäkin.

-Kieltämättä hankala tilanne, mutta kaikki on mahdollista ja joukkue kyllä yrittää viimeiseen saakka, vakuuttaa Puijon kapteeni Antti Rinnevuori.

-Kaikki ei enää ole omissa käsissä. Pitää kuitenkin muistaa, että meillä on ollut 21 ottelua aikaa pitää homma omissa käsissä, hän lisää.

Ensimmäinen kanto Puijon tiellä on tamperelainen Manse PP, joka saapuu Puijon pesäpallostadionille perjantaina. Ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18.

Manse ei ole helppo vastustaja. Sarjataulukossa se on tällä hetkellä neljäntenä, mutta sillä on mahdollisuudet nousta kolmanneksi. Se takaisi kotiedun välierissä, joihin pääsyn Manse on jo varmistanut.

Ennen kauden alkua ykköspesisjoukkueiden pelinjohtajat arvioivat Mansen sarjan parhaaksi joukkueeksi ja runkosarjan voittajaksi. Jos arvio olisi toteutunut, Manse juhlisi ensi viikolla nousua superpesikseen.

Joukkueen alkukausi oli kuitenkin tukkoinen, eikä pisteitä kertynyt odotetusti. Runkosarjan loppua kohden tahti on kuitenkin parantunut.

Puijolle Manse on luonnollisesti tuttu vastustaja. Viime kauden päätteeksi Puijo ja Manse kohtasivat välierissä, jotka Manse voitti. Superpesiskarsinnoissa Pattijokea vastaan tuli kuitenkin niukka tappio.

Mansen runkopelaajat ovat rutinoitunutta porukkaa. Eetu Karhulahti, Jukka Tuomisto ja Mika Ilkko rakentavat hyvin tilanteita. Kotiuttajajokeri Petteri Kortelainen on lyönyt 47 juoksua, joilla hän on tilastossa kuudentena.

Tutuin mies Puijon pelaajille on kuitenkin Sampo Lähdesmäki, entinen Puijon kakkoskoppari, joka Mansen ulkokentällä pelaa polttolinjassa.

Kolmen pakkovoiton viikko jatkuu Ulvilassa, jonne Puijo matkustaa sunnuntaina. Runkosarja päättyy ensi viikon keskiviikkona kotiottelussa sarjassa kolmantena tällä hetkellä olevaa Pöytyää vastaan.

Puijon kapteenin Rinnevuoren mukaan kaikki kolme vastustajaa ovat nousukuntoisia joukkueita, mutta silti voitettavissa.

Teksti: Mauri Liukkonen

 

 

 

 

Scroll to Top